Työeläkevakuuttajien perustama yhtiö oli itsenäinen yhteenliittymä, jonka palveluista ei ollut suoritettava arvonlisäveroa

18.4.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2024:60 Arvonlisävero – Poikkeukset myynnin verollisuudesta – Itsenäinen yhteenliittymä – Yhteenliittymän jäsenten harjoittama vakuutustoiminta

A Oy oli suomalaisten työeläkevakuutusyhtiöiden perustama ja omistama yhtiö. Yhtiö oli perustettu, jotta työeläkeyhtiöt pystyivät hoitamaan lakisääteiset eläkepäätöksiin ja -maksatuksiin liittyvät tehtävänsä. Yhtiö ylläpiti työeläkevakuuttamisessa tarvittavia tietojärjestelmiä ja myi siihen liittyviä palveluja työeläkeyhtiöille omakustannushintaan. Vastaavia palveluja ei ollut työeläkeyhtiöiden ostettavissa muualta.

Asiassa oli ratkaistavana, oliko A Oy:tä pidettävä sellaisena arvonlisäverolain 60 a §:ssä tarkoitettuna itsenäisenä yhteenliittymänä, jonka harjoittamasta palvelun myynnistä jäsenilleen ei ollut suoritettava arvonlisäveroa. Asiassa oli erityisesti arvioitava lain 60 a §:n 1 momentin 1 kohdan mukaisen edellytyksen täyttymistä.

Arvonlisäverolain 60 a §:n 1 momentin 1 kohta edellytti yhteenliittymän jäsenten toiminnalta ainoastaan sitä, että nämä harjoittivat toimintaa, joka ei oikeuttanut vähennykseen tai ei tapahtunut liiketoiminnan muodossa. Lain 60 a §:n sanamuoto tai asema arvonlisäverolain rakenteessa ei edellyttänyt tai viitannut siihen, että säännös olisi sovellettavissa vain sellaiseen yhteenliittymään, jonka jäsenet harjoittivat yleishyödyllistä toimintaa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, että arvonlisäverolain 60 a §:ää oli sovellettava myös nyt käsiteltävänä olevassa asiassa. Asiaa ei ollut arvioitava toisin unionin tuomioistuimen asiassa C-605/15, Aviva, antaman tuomion ja direktiivin tulkintavaikutuksen johdosta, erityisesti kun unionin tuomioistuimen tuomio oli perustunut keskeisesti arvonlisäverodirektiivin 132 artiklan asemaan direktiivin rakenteessa, joka poikkesi arvonlisäverolain 60 a §:n asemasta lain rakenteessa.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että A Oy:tä oli pidettävä sellaisena arvonlisäverolain 60 a §:ssä tarkoitettuna itsenäisenä yhteenliittymänä, jonka harjoittamasta palvelun myynnistä jäseninä oleville työeläkeyhtiöille ei ollut suoritettava arvonlisäveroa.

KHO:2024:60

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments