Unionin kilpailuoikeuden rikkomista koskevien korvauskanteiden vanhentumisaika ei voi alkaa kulua ennen kuin rikkominen on päättynyt ja vahingon kärsinyt on saanut tiedon, että toiminta merkitsee rikkomista

19.4.2024 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-605/21 | Heureka Group (Hintavertailusivustot)

Unionin kilpailuoikeuden rikkomiset: Tšekin aiempi vanhentumisjärjestelmä on ristiriidassa unionin oikeuden kanssa

Kyseisessä järjestelmässä vahingonkorvauksen vaatiminen jatketuista kilpailunvastaisista menettelytavoista on käytännössä mahdotonta tai suhteettoman vaikeaa

Unionin kilpailuoikeuden rikkomisen johdosta nostettaviin vahingonkorvauskanteisiin sovellettava vanhentumisaika ei voi alkaa kulua ennen kuin tämä rikkominen on päättynyt ja vahingon  kärsinyt osapuoli on saanut tiedon siitä, että kyseinen toiminta merkitsee tällaista rikkomista. Tämä tiedon saaminen tapahtuu yleensä ajankohtana, jona rikkomista koskevan komission päätöksen tiivistelmä julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Unionin oikeudessa edellytetään myös vanhentumisajan keskeytymistä tai katkeamista komission tutkinnan ajaksi. Lisäksi
asiaa koskevan direktiivin voimaantulon jälkeen tällainen keskeytyminen tai katkeaminen voi päättyä aikaisintaan vuoden kuluttua siitä ajankohdasta, jona rikkomisen toteavasta päätöksestä tulee lopullinen.

Tiedotteet: fi sv

 

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments