Euroopan muuttoliikeverkoston synteesiraportti: Euroopan ulkopuolelta tulevan opiskelijan työllistymismahdollisuudet vaihtelevat EU-maissa

15.8.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Vuonna 2011 Euroopan ulkopuolelta tuleville myönnettiin kaksi miljoonaa ensimmäistä oleskeluun oikeuttavaa lupaa. Näistä 21 prosenttia myönnettiin opiskelua varten. Eniten lupia myönsi Iso-Britannia

Suomessa Maahanmuuttovirasto myönsi viime vuonna 5 519 opiskelijan
oleskelulupaa, joka on 32 prosenttia kaikista ensimmäisistä
oleskeluluvista (2011: 5 460, 31 prosenttia).

 

Kansainväliset opiskelijat ovat tärkeitä jäsenvaltioiden talouden,
työmarkkinoiden ja koulutusjärjestelmien kannalta. Usein opiskelijat
työskentelevät opintojen ohessa matalapalkka-aloilla, ja valmistumisensa
jälkeen he ovat potentiaalista korkeakoulutettua työvoimaa. Opiskelijat
kohtaavat kuitenkin jäsenmaissa erilaisia vaikeuksia työllistyä
valmistumisen jälkeen.

 

Kansainvälisten opiskelijoiden maahanmuuttoa käsittelevä
synteesiraportti perustuu 25 Euroopan unionin jäsenmaan sekä Norjan
kansallisiin tutkimuksiin, jotka on laadittu vuonna 2012.

 

Oikeus työskentelyyn vaihtelee jäsenvaltioittain

 

Kansainvälisten opiskelijoiden oikeudet vaihtelevat
jäsenvaltioittain. Esimerkiksi Liettuassa kolmannesta maasta tulevan
opiskelijan työnantajan on todistettava, että kyseiseen työhön ei löydy
Liettuan tai EU:n kansalaista, jolla on samat taidot kuin
kansainvälisellä opiskelijalla. Suomessa opiskelija voi työskennellä
keskimäärin 25 tuntia viikossa opintojen ohessa. Ruotsissa vastaavaa
tuntirajoitusta ei ole, vaan opiskelija saa työskennellä vapaasti.

 

Valmistumisen jälkeen opiskelijat voivat useimmissa jäsenmaissa hakea
uutta oleskelulupaa työn perusteella. Jotkin Euroopan maat asettavat
kuitenkin rajoituksia sille, minkä tyyppistä työtä vastavalmistunut voi
tehdä. Esimerkiksi Luxemburg ja Ranska vaativat, että työ vastaa
suoritettuja opintoja.

 

Suomessa kansainvälinen opiskelija voi valmistumisensa jälkeen hakea rajoituksetta jatkolupaa työnteon perusteella. Hänellä on myös mahdollisuus jäädä Suomeen

etsimään työtä kuudeksi kuukaudeksi.

 

Lukukausimaksuttomuus ja englanninkielinen opetus Suomen vetovoima

 

Valtaosassa jäsenmaita kansainvälisiltä opiskelijoilta peritään
lukukausimaksuja, mutta Suomessa tutkintoon johtava korkeakoulutus on
maksutonta kansalaisuudesta riippumatta.

 

Maksuttomuus on merkittävä kansainvälisiä opiskelijoita houkutteleva tekijä. Suomessa
on meneillään vuosina 2010–2014 toteutettava lukukausimaksukokeilu.
Ruotsissa lukukausimaksut otettiin käyttöön vuonna 2011, minkä
seurauksena kansainvälisten opiskelijoiden määrä väheni merkittävästi.

 

Suomessa kansainvälisiä opiskelijoita kiinnostaa myös runsas
englanninkielisen opetuksen tarjonta, jota on viime vuosina lisätty
aktiivisesti. Suomessa on kuitenkin tiedostettu, että valtaosalta
kansainvälisistä opiskelijoista puuttuu valmistumishetkellä Suomen
kotimaisten kielten taito, kun opetus on englanninkielistä. Tämä
hankaloittaa työllistymistä valmistumisen jälkeen, sillä riittämätön
kielitaito on usein puute suomalaisilla työmarkkinoilla.

 

Opiskelijareittiä voidaan käyttää myös väärin

 

Joskus opiskelijastatus on kolmannen maan kansalaiselle keino päästä
Schengen-alueelle, eikä aikomuksena ole oikeasti opiskella. Yleisimmin
havaittuja merkkejä opiskelijareitin väärinkäytöstä ovat hakuprosessin
aikana esitetyt väärennetyt asiakirjat ja se, että opinnot eivät etene.
Suomessa väärinkäytöksiin on kiinnitetty paljon huomiota ja esimerkiksi
asiakirjojen aitous tarkastetaan erityisen huolellisesti.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments