Euroopan parlamentti: Mepit äänestivät vahvemman henkilötietojen suojan puolesta

12.3.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Parlamentti äänesti keskiviikkona EU:n tietosuojasäännöistä ja vaati tiukempia ehtoja henkilötietojen siirrolle EU:n ulkopuolisiin maihin

Uusien tietosuojasääntöjen on tarkoitus parantaa kansalaisten
mahdollisuuksia kontrolloida omien henkilötietojensa käyttöä. Lisäksi
yritysten on jatkossa aiempaa helpompaa toimia useissa EU-maissa, sillä
samat tietosuojasäännöt ovat voimassa koko EU:ssa. Mepit esittivät myös
kovempia sakkoja tietosuojasääntöjä rikkoville yrityksille.

Tällä hetkellä voimassa olevia, 19 vuoden takaisia
sääntöjä on päivitettävä, jotta ne vastaisivat paremmin uusien
tekniikoiden ja globalisaation tuomiin haasteisiin. Lisäksi säännöissä
huomioidaan yhä lisääntyvä henkilötietojen käyttö viranomaiskäytössä.

“Minulla on selkeä viesti neuvostolle: asian käsittelyn
lykkääminen olisi vastuutonta. Eurooppalaiset odottavat meiltä vahvaa
tietosuoja-asetusta. Jos joku jäsenmaa ei ole valmis etenemään,
enemmistön pitäisi edetä”, totesi yleisen tietosuoja-asetuksen
esittelijänä parlamentissa toiminut Jan Philipp Albrecht (Greens/EFA,
DE).

“Olen pettynyt, että neuvostosta tai eräistä jäsenmaista
johtuen emme voi saavuttaa tavoitettamme ja saada tietosuojapakettia
valmiiksi  ennen parlamentin toimikauden päättymistä”, sanoi Dimitrios
Droutsas (S&D, EL), joka laati mietinnön henkilötietojen käyttöä
viranomaiskäytössä koskevasta direktiiviehdotuksesta.

Tiedonsiirrot EU:n ulkopuolisiin maihin

Parlamentin jäsenet vaativat sääntöihin tiukkoja ehtoja
henkilötietojen luovutukselle EU:n ulkopuolisiin maihin. Parlamentin
jäsenet esittävät, että yrityksen (esim. hakukoneen, pilvipalvelun tai
sosiaalisen median palveluntarjoajan) on kysyttävä kansalliselta
tietosuojaviranomaiselta etukäteen lupa EU-kansalaisen henkilötietojen
luovutukselle EU:n ulkopuolisiin maihin. Yrityksen on myös ilmoitettava
henkilötietojen luovutuksesta asianosaisille.

Sakkoja sääntöjä rikkoville

Lisäksi parlamentin jäsenet vaativat, että
tietosuojasääntöjen rikkomuksista määrättävän sakon suuruus tulisi olla
enintään 100 miljoonaa euroa tai 5 prosenttia yrityksen vuotuisesta
maailmanlaajuisesta liikevaihdosta, sen mukaan kumpi näistä summista on
suurempi. Komissio ehdotti alun perin, että sakon suuruus voi olla
enintään miljoona euroa tai 2 prosenttia yrityksen maailmanlaajuisesta
liikevaihdosta.

Tietosuoja internetissä

Ehdotetuilla säännöillä halutaan parantaa erityisesti
tietosuojaa internetissä. Säännöissä esimerkiksi vahvistetaan
kansalaisten oikeutta pyytää omien henkilötietojen poistamista. Lisäksi
henkilötietojen käyttäjän on noudatettava uusia sääntöjä tietojen
profiloinnista ja käytettävä selkeää kieltä tietosuojalausekkeissa.
Lisäksi palveluntarjoajan on jatkossa pyydettävä rekisteröidyn henkilön
suostumus henkilötietojen käyttöön.

Taustatietoa

Tietosuojapaketti koostuu sekä yksityistä että julkista
sektoria koskevasta yleisestä tietosuoja-asetuksesta ja direktiivistä,
joka koskee viranomaisten suorittamaa henkilötietojen käsittelyä
esimerkiksi rikosten torjumista ja selvittämistä varten.

Seuraavaksi

Parlamentti äänesti nyt 1. käsittelyn kannastaan, jotta
parlamentin valmistelutyö siirtyy seuraavalle toukokuussa valittavalle
parlamentille. Näin ollen uuden parlamentin ei tarvitse aloittaa asian
käsittelyä alusta, vaan se voi halutessaan jatkaa käsittelyä
tämänpäiväisen äänestyksen pohjalta.

Parlamentti hyväksyi ehdotuksen tietosuoja-asetuksesta äänin 621 puolesta, 10 vastaan ja 22 tyhjää.

Parlamentti hyväksyi direktiiviehdotuksen äänin 371 puolesta, 276 vastaan ja 30 tyhjää.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments