Euroopan parlamentti vaatii valvottavissa olevia oikeuksia lentomatkustajille

6.2.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Parlamentti äänesti keskiviikkona lakiehdotuksesta, jonka myötä lentomatkustajat voisivat saada aiempaa todennäköisemmin korvauksia myöhästyneistä lennoista

Säännöissä annetaan myös ohjeita matkustajien korvausvaatimusten käsittelylle.

“Lentomatkustajien oikeudet koskevat käytännössä kaikkia
eurooppalaisia. Tämä on kuin Daavidin ja Goljatin kaksintaistelu, sillä
vain 2 % korvausvaatimuksen jättäneistä matkustajista saa hyvityksen.
Tänään hyväksymämme teksti on tasapainoinen kompromissi lentoyhtiöiden
ja lentomatkustajien intressien välillä. Toisaalta pyrimme parantamaan
kuluttajien oikeuksia, mutta samalla ymmärrämme, että alalla vaaditaan
joustavuutta”, totesi mietinnön esittelijä Georges Bach (EPP, LU).

Parlamentin tarkistamassa ehdotuksessa vaaditaan, että
jokaisella lentoyhtiöillä on lentoasemalla yhteyshenkilö, jonka
tehtävänä on opastaa matkustajia ja antaa heille tietoa matkustajien
oikeuksista, korvauksista ja uudelleenreitityksestä. Matkustajat
voisivat jättää yhteyshenkilöille korvausvaatimuksia esimerkiksi
kadonneista tai vahingoittuneista matkatavaroista.

Aikataulumuutokset

Mikäli lennon lähtö viivästyy, lentoyhtiön tulisi
ilmoittaa matkustajille uusi arvioitu lähtöaika viimeistään 30 minuuttia
aikataulun mukaisesta lähtöajasta.

Menopaluulippujen osalta matkustaja olisi oikeutettu
matkustamaan paluulennolla, vaikka hän olisi jättänyt menomatkan
käyttämättä.

Matkatavarat

Uusien sääntöjen myötä lentoyhtiöiden tulisi ilmoittaa
matkustajille sallituista matkatavaroista jo matkan varausvaiheessa.
Lennolle saisi ottaa jatkossa mukaan veloituksetta sallitun
käsimatkatavaralaukun lisäksi takin ja käsilaukun sekä yhden
ostoskassillisen lentokentältä tehtyjä ostoksia.

Korvausvaatimukset

Mikäli lentoyhtiö ei vastaa matkustajan tekemään
valitukseen kahden kuukauden kuluessa, lentoyhtiön katsotaan hyväksyneen
korvausvaatimuksen. Mikäli lentoyhtiö vetoaa vastauksessaan
poikkeuksellisiin olosuhteisiin, sen täytyy antaa matkustajille antaa
kattava selvitys tilanteesta. Ehdotetut säännöt sisältävät tyhjentävän
luettelon poikkeuksellisina pidettävistä olosuhteista, joita ovat mm.
lintujen törmäysten aiheuttamat vahingot, poliittiset levottomuudet ja
ennakoimattomat työmarkkinakiistat.

Poikkeuksellisten olosuhteiden jatkuessa pitkään, kuten
vuonna 2010 tuhkapilven keskeytettyä lentoliikenteen, lentoyhtiö olisi
velvoitettu korvaamaan matkustajan majoitus enintään viideltä yöltä.

Lentoyhtiöiden konkurssit

Parlamentin jäsenet halusivat myös varmistaa, että
lentoyhtiön jouduttua konkurssiin lentomatkustajia huolehditaan. Mepit
vaativat, että lentoyhtiöillä on oltava tähän riittävät keinot, kuten
esimerkiksi vakuutus tai takuurahasto.

Oikeuksien toteutuminen

Kansallisilla viranomaisilla tulisi olla riittävät
valtuudet rangaista lentoyhtiöitä, jotka eivät kunnioita matkustajien
oikeuksia. Lisäksi viranomaisten tulisi arvioida lentoyhtiöiden
raportteja, joista selviää miten lentoyhtiöt ovat auttaneet matkustajia
lentojen viivästyessä ja peruuntuessa.

Seuraavaksi

Parlamentti hyväksyi äänestyksessään
lainsäädäntömenettelyn 1. käsittelyn kantansa. Yhteispäätösmenettelyn
mukaan ministerineuvoston on nyt hyväksyttävä ehdotus. Mikäli neuvoston
kanta poikkeaa parlamentin ehdotuksesta, jatkuu asian käsittely 2.
käsittelyssä. 

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments