Julkisasiamiehen ratkaisuehdotus siitä, kattaako ”vamman” käsite liikalihavuuden

22.7.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Yhdenvertainen kohtelu työssä ja ammatissa – Syrjintä vammaisuuden perusteella – Kysymys siitä, sisältävätkö unionin perusoikeudet sellaisen yleisen syrjintää työmarkkinoilla koskevan kiellon, joka kattaa syrjinnän lihavuuden perusteella – Unionin perusoikeuskirjan soveltamisala – Kysymys siitä, voiko lihavuus merkitä direktiivin 2000/78 1 artiklassa tarkoitettua ˮvammaisuuttaˮ

Lihavuus on kasvava ongelma nyky-yhteiskunnassa. Nyt käsiteltävällä ennakkoratkaisupyynnöllä unionin tuomioistuinta pyydetään ratkaisemaan ensimmäistä kertaa, mitä unionin säännöstöön kuuluvia oikeussääntöjä lihavuuteen perustuvaan syrjintään sovelletaan vai sovelletaanko mitään.      Pääasian kantaja Karsten Kaltoft väittää, että hänen perhepäivähoitajan työsuhteensa Billundin kuntaan päätettiin hänen lihavuutensa vuoksi, mikä merkitsi vammaan perustuvaa syrjintää. Kaltoft väittää vielä, ettei hän ollut missään vaiheessa Billundin kunnan palveluksessa työskentelyään painanut vähemmän kuin 160 kilogrammaa. Hän on 172 senttiä pitkä. Asianosaiset ovat yhtä mieltä siitä, että Kaltoft oli koko sen 15 vuoden ajan, jonka hän työskenteli perhepäivähoitajana Billundin kunnan palveluksessa, Maailman terveysjärjestö WHO:n määrittelemällä tavalla lihava.

Kaltoftin tilanteeseen liittyy kaksi pääväitettä. Ensinnäkin asiassa on väitetty, että lihavuus kuuluu unionin oikeuteen sisältyvän, kaikenlaista syrjintää työmarkkinoilla koskevan yleisen kiellon piiriin ja että Billundin kunta rikkoi tätä sääntöä, kun se irtisanoi Kaltoftin. Toiseksi asiassa on esitetty, että lihavuus on yksi ˮvammaisuudenˮ muoto siten, että syrjintä lihavuuden perusteella on kielletty yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevan 27.11.2000 annetun direktiivin 2000/78/EY(4) 1 ja 2 artiklassa.

 Ratkaisuehdotus:

1.      Unionin oikeuteen ei sisälly yleistä periaatetta, jolla työnantajilta kiellettäisiin lihavuuteen perustuva syrjintä työmarkkinoilla.

2.      Vaikea lihavuus voi merkitä yhdenvertaista kohtelua työssä ja ammatissa koskevista yleisistä puitteista 27.11.2000 annetun direktiivin 2000/78/EY antaman suojan alaan kuuluvaa vammaisuutta, jos se yhdessä erilaisten rajoitteiden kanssa vaikeuttaa asianomaisen henkilön täysimääräistä ja tehokasta osallistumista työelämään yhdenvertaisesti muiden työntekijöiden kanssa. Kansallisen tuomioistuimen on ratkaistava, onko pääasian kantajan tilanne tällainen.

Linkki asiaan C-354/13


 

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments