Yle: Mobiilisovellus helpottaa automatkailua Eurooppaan

26.6.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Euroopan komission julkaisema tietokantasovellus sisältää oleelliset perustiedot eri Euroopan maiden liikennesäännöistä. Sovellus on osa EU:n strategista hanketta, jonka tavoitteena on puolittaa liikennekuolemat 2010-luvun aikana

Euroopan komissio on julkaissut mobiilisovelluksen, jonka tarkoitus on helpottaa autolla matkustamista Euroopan eri maissa.

Applen,
Androidin ja Microsoftin mobiilialustoilla toimiva sovellus sisältää
perustiedot eri EU-maiden liikennesäännöistä ja rajoituksista, joiden
tietäminen on tarpeen ulkomaiden liikenteessä.

Yhteensä 22 eri
kielellä saatavilla oleva GoingAbroad eli Matkalla Ulkomaille -sovellus
antaa vastaukset kysymyksiin esimerkiksi rattijuopumusrajoista,
moottoriteiden nopeusrajoituksista ja matkapuhelinten käytön
rajoituksista eri Euroopan maissa.

EU:n liikenneturvallisuus nousussa

Tietokannan
lisäksi sovellus sisältää tietovisan ja muistipelin, jolla sääntöjä voi
kerrata. Komissio muistuttaa, että sovellusta ei ole tarkoitus käyttää
ratin takana, vaan tien päällä kuskia kehotetaan pyytämään muita
matkustajia katsastamaan tiedot.

Uusi sovellus on osa EU:n
strategista hanketta, jonka tavoitteena on puolittaa liikennekuolemien
määrä unionin alueella vuosien 2010-luvun aikana.

Liikenneturvallisuudessa
on komission mukaan tehty suuria edistysaskeleita 2000-luvun aikana.
2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana liikennekuolemat vähenivät
komission mukaan yhteensä 43 prosentilla ja vuoteen 2013 mennessä vielä
17 prosentilla.

Lisätietoa

GoingAbroad-sovellus Euroopan komission sivuilla

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments