OM: Uusi EU-asetus tilivarojen turvaamisesta EU-maiden välillä

2.7.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusministeriön työryhmä on saanut valmiiksi ehdotuksensa eurooppalaista tilivarojen turvaamismääräysmenettelyä koskevan EU-asetuksen voimaantulon edellyttämistä kansallisista säännöksistä

Uuden menettelyn tarkoituksena on tehostaa rajat ylittävää velkojen perintää.

Asetuksen mukaan velkoja voi hankkia tuomioistuimelta tilivarojen
turvaamismääräyksen, jolla estetään velallista siirtämästä tai
nostamasta varoja EU:n alueella sijaitsevalta pankkitililtä.
Turvaamismääräyksen antamisen edellytyksenä on, että ilman sitä olisi
vaara varojen siirtämisestä velkojan ulottumattomiin. Asetuksen
soveltaminen aloitetaan tammikuussa 2017.

Työryhmän ehdotuksen
mukaan turvaamismääräyksen antaminen keskitettäisiin Suomessa Helsingin
käräjäoikeuteen. Ulosottomies vastaisi turvaamismääräyksen
täytäntöönpanosta, jos turvattava pankkitili sijaitsisi Suomessa.
Täytäntöönpanossa tarvittavat asiakirjat voitaisiin toimittaa myös
Valtakunnanvoudinvirastolle, joka toimittaisi asiakirjat edelleen
ulosottomiehelle. Asetuksen mukainen menettely muistuttaisi Suomessa
mahdollisimman pitkälti kansallisen lainsäädännön mukaisia
turvaamistoimia ja niiden täytäntöönpanoa.

Työryhmän arvion mukaan
eurooppalainen tilivarojen turvaamismääräysmenettely tulee Suomessa
sovellettavaksi todennäköisesti varsin harvoin, korkeintaan muutamia
kymmeniä kertoja vuodessa.

Työryhmän puheenjohtajana toimi markkinaoikeustuomari Jussi Karttunen.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments