Väitös Turun yliopistolla eurooppaoikeuden alalta 23.5.2015

25.5.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Suomalaisten ministerien ja virkamiesten on omaksuttava lobbarin asenne EU-päätöksenteossa

OTM Anna Hyvärisen väitöskirja

– Kaikissa Suomelle tärkeissä asioissa on oltava ajoissa liikkeellä –
jo silloin, kun uutta lainsäädäntöä vasta suunnitellaan EU:n
komissiossa, Turun yliopistossa oikeustieteen tohtoriksi väittelevä Anna
Hyvärinen sanoo.

Päätöksenteko EU:ssa on kuin suppilo. Aivan alussa Suomen vaikutusmahdollisuudet ovat suuret, mutta ne kapenevat nopeasti.

– Suomen hallituksen vastuulla on se, että komissio saa tietoa
suomalaisen yhteiskunnan, talouden ja oikeuden erityispiirteistä.
Komissio ei ole erityisesti pienten jäsenmaiden ”ystävä”, vaikka näin
saatetaan ajatella.

Yksi Hyvärisen väitöskirjassaan esittämistä konkreettisista
kehitysehdotuksista on ”monitasoinen vaikuttaminen”. Käytännössä tämä
tarkoittaa sitä, että erityisesti ministeriöiden korkean virkamiesjohdon
tulisi tiivistää yhteyksiään komission suuntaan.

Suomen etuja edistetään tehokkaasti kulissien takana

Suomen äänimäärä on pieni, kun jäsenvaltiot tekevät päätöksiä
ministerineuvostossa. Suomen edustajien onkin pakko hyödyntää
epävirallisia vaikutuskanavia.

– Virallisiin kokouksiin osallistuminen ei riitä. Ministerien ja
virkamiesten pitää toimia ikään kuin Suomen valtion lobbareina. Maamme
neuvottelukanta ja sen perustelut on esitettävä oikeille tahoille,
oikealla tavalla ja juuri oikeaan aikaan, Hyvärinen sanoo.

Tutkija arvioi, että jos EU-asioita hoitavien virkamiesten määrää
ministeriöissä supistetaan, Suomen menestymismahdollisuudet unionin
lainsäätämisessä heikentyvät väistämättä.

– Tutkimusta tehdessäni opin arvostamaan työtä, jota suomalaiset
ministerit ja virkamiehet Brysselissä tekevät. On valitettavaa, ettei
näitä ponnisteluja ja onnistumisia useinkaan noteerata kotimaisessa
keskustelussa.

Kyky kompromisseihin parantaa neuvotteluasetelmia

Hyvärinen korostaa, ettei Suomi saa jäädä EU-neuvotteluissa yksin.
Järkevä neuvottelustrategia on luovia kohti sellaista Suomelle
hyväksyttävää kompromissiratkaisua, jonka valtaosa muistakin EU-maista
voi hyväksyä.

– Jos Suomi on haluton kompromisseihin, ajaudutaan epävirallisten
keskustelujen ulkopuolelle. Tällöin maamme vaikutusvalta käytännössä
katoaa, Hyvärinen huomauttaa.

Komissio keskittyy säädöstulvan patoamiseen

Viime vuoden lopulla aloittanut uusi komissio on ilmoittanut, että se
keskittyy lainsäädännön laadun parantamiseen ja säädöstulvan
patoamiseen. Hyvärinen kiinnittää huomiota siihen, että uuden
EU-lainsäädännön vuotuinen määrä on jo vähentynyt selvästi. Uusia
EU-säädöksiä hyväksytään vuosittain vain muutamia kymmeniä.

– Yksi syy kehitykseen on lisääntynyt EU-kriittisyys monissa
jäsenmaissa. Lisäksi lakiehdotusten valmistelua komissiossa hidastaa se,
että jäsenmaiden päämiesten Eurooppa-neuvosto sekä Euroopan parlamentti
pyrkivät vahvasti vaikuttamaan komission ajatteluun.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments