Eduskunta Brysselin asiantuntijan katsaus: Kevään 2018 ajankohtaiset EU-asiat

17.1.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Komissio on tämän vuoden työohjelmassaan ilmoittanut antavansa toimikautensa viimeiset lainsäädäntöesitykset tämän kevään aikana. Pääosin kyse on viimeisistä silauksista useisiin koko vaalikauden käynnissä oleviin hankkeisiin, kuten digitaalisiin sisämarkkinoihin, energiaunioniin, muuttoliikeagendaan ja turvallisuusunioniin

Komission jäljellä olevista esityksistä merkittävimpänä voinee pitää
toukokuuksi luvattua ehdotusta EU:n vuoden 2020 jälkeiseksi
monivuotiseksi rahoituskehykseksi. Suurin kehysehdotukseen liittyvä
kysymys on, miten esimerkiksi muuttoliikkeen hallintaan ja terrorismin
torjuntaan liittyviä uusia budjettiprioriteetteja ehdotetaan
rahoitettavaksi tilanteessa, jossa budjettiin kohdistuu huomattavia
leikkauspaineita suuren nettomaksajamaa Britannian valmistautuessa
eroamaan EU:sta. Komission odotetaan ehdottavan tähän liittyen sekä
leikkauksia budjetista nykyisellään valtaosan syöviin maatalous- ja
koheesiovaroihin että budjetin kasvattamista yhtäältä nostamalla sen
kokoa yli yhteen prosenttiin EU-maiden yhteenlasketusta
bruttokansantulosta ja toisaalta ottamalla käyttöön uusia omien varojen
lähteitä, kuten EU:n laajuisen muoviveron ja päästökaupan tuottojen
EU-budjettiin ohjattavan osuuden.

Komission valmistautuessa antamaan toimikautensa viimeisiä ehdotuksia,
neuvosto ja parlamentti neuvottelevat edelleen useista komission aiemmin
antamista ehdotuksista. Hyvä osoitus neuvottelujen keskeneräisyydestä
on, että toimielinten tämän vuoden yhteisissä lainsäädäntöprioriteeteissa on
mukana monia samoja ehdotuksia kuin viimevuotisissa prioriteeteissa,
sillä niistä ei päästy viime vuoden aikana sopuun. Erityisen pahasti
neuvottelut ovat kesken yhteisen turvapaikkajärjestelmän osalta, mutta
myös muun muassa digitaalisiin sisämarkkinoihin ja energiaunioniin
liittyvien ehdotusten osalta on vielä paljon neuvoteltavaa jäljellä.
Uusina prioriteetteina viime vuodelta periytyneiden rinnalle on nostettu
muun muassa Euroopan puolustusrahastoa ja EMU:n syventämistä koskevista
ehdotuksista käytävät neuvottelut, joista varsinkin jälkimmäisistä
tulee varmasti pitkälliset.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments