OM: Esitutkinta- ja pakkokeinolakien täydennykset voimaan 2014 alusta

30.12.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Vuoden 2014 alussa voimaan tulevia uusia esitutkinta- ja pakkokeinolakeja täydennetään, koska laeissa on havaittu muutostarpeita jo ennen niiden voimaantuloa. Myös täydennykset tulevat voimaan vuoden 2014 alussa

Jatkossa lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisessä voidaan
käyttää telekuuntelua, kun nykyisin telekuuntelun käyttö on rajattu
törkeää lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeviin rikosepäilyihin.

Televalvonnan
käyttöedellytyksiä koskevia säännöksiä muutetaan. Käräjäoikeus voi
myöntää luvan televalvontaan myös silloin, kun jotakuta on syytä epäillä
teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehdystä tietojärjestelmän
luvattomasta käytöstä, vahingonteosta, viestintäsalaisuuden
loukkauksesta tai tietomurrosta tai kun henkilöä on syytä epäillä lapsen
houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin (ns. grooming). Näissä
tapauksissa televalvonnan käyttö ei siten edellytä teleosoitteen tai
telepäätelaitteen haltijan suostumusta, kuten uudessa pakkokeinolaissa
on säädetty.

Telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen
hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua niin sanottua
ylimääräistä tietoa saa käyttää rikoksen selvittämisessä myös, jos
rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta
vankeutta. Lisäksi ylimääräistä tietoa voidaan käyttää selvitettäessä
tiettyjä vakavia rikoksia, joiden enimmäisrangaistus on kaksi vuotta
vankeutta. Edellytyksenä on, että ylimääräisen tiedon käyttämisellä
voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen
selvittämiselle.

Eduskunta edellyttää, että hallitus antaa vuoden
2014 loppuun mennessä selvityksen salaisten pakkokeinojen käytöstä
ilmoittamista koskevan sääntelyn soveltamisesta.

Lisätietoa
Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments