OM: Työryhmän mielestä videoneuvottelun käyttö tuomioistuimissa tukee oikeusturvan saavutettavuutta

20.2.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Videoneuvottelun käytöllä voidaan tehostaa tuomioistuinten työtä, nopeuttaa asioiden käsittelyä, vähentää oikeudenkäynnin osapuolten matkustusta sekä vähentää oikeudenkäynnin kustannuksia

Tuomioistuinten lisäksi vaikutukset kohdistuvat syyttäjiin, oikeudenkäyntiavustajiin, todistajiin sekä asianosaisiin.


 


Videoneuvottelun käytön lisääminen on työryhmän mielestä tärkeää myös oikeusturvan toteutumisen kannalta. Oikeudenkäynnin kohtuullinen kesto ja oikeusturvan saavutettavuus ovat tärkeä osa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä.


Videoneuvottelutekniikka on hyödyllinen apuväline, joka tukee osaltaan kansalaisen oikeusturvan saavutettavuutta alueellisesti ja lyhentää oikeudenkäynnin kestoa, säästyvien kustannusten lisäksi.


 


Työryhmä toteaa, että hovi- ja hallinto-oikeuksien tuomiopiirit ovat jo nyt erittäin laajat ja tulevat todennäköisesti jatkossa entisestään suurenemaan, mikä lisää tarvetta videoneuvottelun käytön lisäämiseen.


 


Videoneuvottelu mahdollistaa asianosaisten kuulemisen pitkien matkojen päästä, jopa toisista valtioista. Esimerkiksi todistajaa tai asiantuntijaa ei tarvitse enää välttämättä määrätä istuntoon henkilökohtaisesti kuultavaksi, vaan tämä voi antaa lausuntonsa vaikkapa kotipaikkakuntansa käräjäoikeudessa, poliisilaitokselta ja tulevaisuudessa mahdollisesti myös kuntien yhteispalvelupisteiltä ja asianajotoimistojen tiloista.


 


Työryhmän mukaan videotiedonsiirto- ja tiedontallennustekniikat ovat kehittyneet sellaiselle tasolle, että niiden mahdollistama menettely ei enää juuri poikkea normaalista kuulemisesta.


Työryhmä ehdottaa useita lainmuutoksia, joilla videoneuvottelun käyttöä olisi mahdollista laajentaa ja joustavoittaa nykyisestä. Myös rikosasian vastaajaa eli syytettyä tulisi voida kuulla käyttäen videoneuvottelua silloin, kun kyse on lievemmistä rikosasioista ja vastaaja tämän hyväksyy. Nykyisin tämä ei ole mahdollista. Videokuuleminen sopisi työryhmän mielestä moniin vakavampienkin rikosasioiden oikeudenkäynteihin. Näin saataisiin vähennettyä myös vankien kuljetustarvetta ja vapautettua resursseja.


 


Säilöönottoasioissa ulkomaalaisia henkilöitä voitaisiin – ainakin asianosaisen suostumuksella – kuulla oikeudessa videoneuvottelutekniikkaa hyväksikäyttäen. Myös sakon muuntorangaistuksen määräämistä koskeva asia tulisi voida käsitellä käyttäen videoneuvottelua, jos tuomioistuin harkitsee sen soveliaaksi.


 


Tietoverkon välityksellä tapahtuva kuuleminen tulisi työryhmän mielestä mahdollistaa myös hallinto-oikeuksien suullisessa käsittelyssä.


 


Videoneuvottelun käyttöä työryhmä aktivoisi tuomioistuimissa koulutuksella ja tiedotuksella sekä uusia työtapoja kehittämällä. Oikeusministeriö on varustanut käräjäoikeudet, hallinto-oikeudet, hovioikeudet, korkeimmat oikeudet, syyttäjänvirastot, vankilat sekä eräät muut oikeushallinnon virastot videoneuvottelulaittein, joissa on käytössä korkeatasoinen teräväpiirtotekniikka.


Oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön välistä videokuulemista on tehostettu muun muassa rakentamalla erillinen tietoliikenneyhteys poliisitalojen ja käräjäoikeuksien välille. Yhteys mahdollistaa tietoturvallisen videoyhteyden käytön muun muassa kuultaessa rikoksesta epäiltyä vangitsemisasian uudelleenkäsittelyssä ja muissa pakkokeinoasioissa. Sisäasianministeriö on varustanut lähes kaikki poliisilaitokset videoneuvottelulaittein.


 


Oikeusministeriön seurannan mukaan videokuulemista käytetään tuomioistuimissa yhä enenevissä määrin kuultaessa asianomistajaa, todistajaa, asiantuntijaa tai muuta kuultavaa sekä kotimaasta että ulkomailta. Säästöt todistelukustannuksissa ovat usein merkittävät.


Suomen ja Viron välinen yhteistyö videokuulemisessa on lisääntynyt jatkuvasti, samoin kuin muukin kansainvälinen yhteistyö. Videokuuleminen oikeudenkäynneissä on osa Suomen ja Venäjän välistä lähialueyhteistyöprojektia. Suomesta annetaan lisäksi kansainvälistä virka-apua ulkomaan oikeusviranomaisille täällä olevien todistajien kuulemiseksi ulkomailla vireillä olevassa oikeudenkäynnissä.


 


Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments