SM: Sisäisen turvallisuuden ministeriryhmä hyväksyi johtopäätökset ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän kehittämiseksi

19.11.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Työryhmä jatkaa työtään johtopäätösten mukaisesti ja tavoitteena on, että ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmän tarkempaa säätelyä koskeva hallituksen esitys annetaan eduskunnalle syyskaudella 2014

Työryhmän selvitys on osa sisäministeriön hanketta, jonka tavoitteena
on ihmiskaupan uhrin auttamista koskevan lainsäädännön kehittäminen.
Työryhmä on poikkihallinnollinen ja siinä ovat edustettuina kaikki
keskeiset viranomaistahot ja järjestöt.

Työryhmä pitää ensiarvoisen tärkeänä auttamisjärjestelmän kehittämistä
siihen suuntaan, että kaikki uhrit saavat yhdenvertaisesti oikean ja
tarvitsemansa avun riippumatta siitä, onko heillä Suomessa kotikunta vai
ei. Järjestelmän kehittämisen lähtökohtana on ihmisoikeusperustaisuus
ja uhrikeskeisyys.

Työryhmä ehdottaa, että ensi vaiheessa ihmiskaupan uhrien auttamista
koskevassa sääntelyssä tunnistetut puutteet korjataan täydentämällä ja
tarkentamalla kansainvälistä suojelua hakevan vastaanotosta annettua
lakia. Kynnys auttamisjärjestelmään pääsemiseksi on vastaisuudessakin
matalalla ja uhrien tunnistamista tekevien viranomaisten ja toimijoiden
määrä mahdollisimman laaja. Lainsäädäntöön sisällytetään edellytykset
auttamisjärjestelmään pääsemiseksi.

Valtio kantaa vastaisuudessakin päävastuun ihmiskaupan uhrien
auttamisesta. Joutsenon turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen
yhteydessä toimiva auttamisjärjestelmä vastaa tänä päivänä myös
ihmiskaupan uhrien auttamisesta. Auttamisjärjestelmän asemaa ja tehtäviä
kehitetään uhrien yhdenvertaisuuden varmistamiseksi.

Toisessa vaiheessa käynnistetään ihmiskaupan uhrin tunnistamista ja
auttamista koskevan erillislain valmistelu ensi vaiheen muutosten ja
toimenpiteiden arvioinnin pohjalta. Lisäksi otetaan huomioon eri
hallinnonaloilla käynnissä olevat ihmiskaupan uhrien auttamiseen sekä
uhrien asemaan ja oikeuksiin vaikuttavat lainsäädäntö- ja
rakenneuudistukset.

Työryhmä pitää tärkeänä monialaisen yhteistyön kehittämistä ja
kansalaisjärjestöjen toimintamahdollisuuksien parantamista ihmiskaupan
uhrien tunnistamisessa ja auttamisessa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments