SM: Todistajansuojeluohjelma vakiinnuttaa paikkansa pian myös Suomessa

14.10.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Sisäasiainministeriössä on valmisteltu luonnos todistajansuojeluohjelmaa koskevaksi laiksi. Hallituksen esitys lähtee nyt lausuntokierrokselle ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle kevätistuntokaudella 2014. Uusi lainsäädäntö tulisi voimaan vuoden 2015 alusta

Keskusrikospoliisi vastaisi todistajansuojeluohjelman toteuttamisesta.
Keskusrikospoliisi toimisi tarvittaessa yhteistyössä muiden
viranomaisten kanssa. Laissa säänneltäisiin toiminnan yleisistä
reunaehdoista, mutta kussakin suojelutapauksessa tarvittavat yksittäiset
toimenpiteet arvioitaisiin tapauskohtaisesti.

Todistajien ja muiden kuultavien asemaa on lainsäädännössä turvattu
monin tavoin, mutta todistajansuojeluohjelmasta ei ole voimassa olevaa
lainsäädäntöä. Useimmissa muissa Euroopan unionin maissa on jo
todistajansuojeluohjelmaa koskeva lainsäädäntö ja ohjelma on vakiintunut
osaksi poliisin toimintaa.

Vain muutama tapaus vuosittain

Todistajansuojeluohjelman aloittaminen merkitsee käytännössä
suojeltavan henkilön sijoittamista uudelle paikkakunnalle toisen
henkilöllisyyden turvin. Kyse on suuresta elämänmuutoksesta, joten
todistajansuojeluohjelmaa ei tulisi aloittaa kevyin perustein.

Ennen todistajansuojeluohjelman aloittamista arvioidaan aina, voidaanko
henkilöä suojella muilla tavoin. Näitä keinoja ovat esimerkiksi
lähestymiskielto, yhteystietojen salaaminen, poliisivartiointi ja
erilaiset kodin turvajärjestelmät. Varsinainen todistajansuojeluohjelma
aloitetaan vain, jos mitkään muut keinot eivät ole riittäviä henkilön
suojelemiseksi henkeä ja terveyttä uhkaavalta vakavalta vaaralta. Näin
vakavia uhkailutapauksia ilmenee Suomessa harvoin. Poliisi arvioi, että
uusia suojelutapauksia olisi vain muutama vuosittain.

Todistajansuojeluohjelmassa voidaan suojella myös muita kuultavia kuten
rikosprosessin asianosaisia. Todistajansuojeluohjelmaa ei myöskään ole
rajattu käytettäväksi vain tietyntyyppisiin rikoksiin liittyviin
tapauksiin, mutta on arvioitu, että useimmiten tapaukset liittyvät
järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Tätä arviota puoltavat myös
kansainväliset kokemukset.

Todistajansuojeluohjelman kustannukset ovat riippuvaisia suojeltavien
lukumäärästä, joten niitä on vaikea arvioida etukäteen. Myös
yksittäisten suojelutapausten kustannuksissa voi olla suuria eroja.
Poliisi arvioi, että uuden lain mukainen todistajansuojeluohjelma
aiheuttaisi hieman alle 700 000 euron lisävuosikustannukset poliisille.
Arvio perustuu laskelmaan, jossa on huomioitu noin viiden uuden henkilön
suojeleminen ja toimintavalmiuden yleisestä ylläpidosta aiheutuvat
kustannukset.

Hallituksen esitystä on käsitelty valmistelun tueksi asetetussa
poikkihallinnollisessa työryhmässä, jossa ovat sisäasiainministeriön
lisäksi edustettuina oikeusministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö,
Poliisihallitus, keskusrikospoliisi, suojelupoliisi,
Väestörekisterikeskus, Valtakunnansyyttäjänvirasto, Rikosseuraamuslaitos
ja tietosuojavaltuutetun toimisto.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments