Kaleva: Rikosoikeuden professori Matti Tolvanen : ”Vaikea ymmärtää, miten lapsen törkeästä hyväksikäytöstä tuomitaan ehdollista”

17.10.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Puukolla aiheutettu haava paranee yleensä parissa viikossa tai kuukausissa, lapselle tehtyjen rikosten seuraukset saattavat ilmetä pahimmillaan vuosikymmenten jälkeen

Muun
muassa näin rikosoikeuden professori Matti Tolvanen Itä-Suomen
yliopistosta perustelee kantaansa, jonka mukaan törkeästä lapsen
seksuaalisesta hyväksikäytöstä pitäisi aina tuomita ehdoton
vankeusrangaistus.

Aikanaan syyttäjänä työskennelleellä Tolvasella on kokemusta useista
tapauksista, joissa hän on joutunut käsittelemään törkeitä lapsiin
kohdistuneita seksuaalirikoksia. Tolvanen sanoo kokemukseensa perustuen,
että törkeät lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat merkittävästi
vakavampia kuin törkeät pahoinpitelyt keskimäärin.

– Pieniä lapsia on houkuteltu koskettelemaan sukupuolielimiä tai on
kosketeltu lapsen sukuelimiä käsin. Sellaisia tapauksia on katsottu
törkeiksi teoiksi, mutta niistä on sitten selvitty ehdollisella. Olen
tullut siihen tulokseen, että nämä ovat niin vakavia tekoja, että niistä
pitäisi aina tuomita ehdotonta.

– Nuorimmat näissä koskettelutapauksissa ovat olleet 2,5-vuotiaita.
Näissä lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikoksissa uhri on aina täysin
turvaton. Ne ovat taatusti yksipuolisia tekoja. Vaikea ymmärtää, miten
niin vakavasta rikoksesta voidaan tuomita ehdollista.

“Minimirangaistus kahteen vuoteen”

Tolvanen kertoo tutkimuksesta, jonka mukaan Suomessa noin joka viides
törkeä lapseen kohdistunut seksuaalirikos tuomitaan ehdollisena.

– Tekoa ei katsota välttämättä edes törkeäksi, jos sukupuoliyhteyteen joutunut uhri on lähempänä 14–15 vuotta.
Lapsiin
kohdistuneiden seksuaalirikosten rangaistukset nousivat puheenaiheeksi,
kun rangaistusten koventamista vaativa lakialoite ylitti torstaina
tarvittavan 50 000 äänen rajan torstaina illalla. Aloite etenee
eduskunnan käsiteltäväksi.

Tolvasen kanta on selvä:

– Minimirangaistus törkeissä tapauksissa pitäisi nostaa kahteen
vuoteen. Se tarkoittaisi, että rikokset tuomittaisiin aina ehdottomina.

Oikeuspsykologia professori Pekka Santtila Åbo Akademista kertoi
aiemmin, että  kovat rangaistukset eivät vähennä rikollisuutta, minkä
vuoksi resursseja pitäisi keskittää hoitoihin. Tolvanen on asiasta
osittain eri mieltä.

– Eivät rangaistukset rikollista paremmaksi tee. Ei rangaistuksia sen takia tuomita, että tekijä parantuisi.

Rangaistuksilla pidetään yllä yleisön luottamusta siihen, että näihin puututaan ja seurauksitta ei selviä.

Tolvasen mielestä kovat tuomiot ja pedofiilien hoitaminen eivät poissulje toisiaan.

– Vankeuslaki lähtee siitä, että ihmisiä kannustetaan omaehtoiseen
käyttäytymisen muuttamiseen. Halukkaille pitäisi tarjota hoitoa.

Professori sanoo, että vakavia seksuaalirikoksia uusivia tekijöitä ei pitäisi päästää takaisin yhteiskuntaan.

– Tietysti sellaiset, jotka uusivat toistuvasti vakavan teon, joutuvat joka tapauksessa johonkin laitokseen.

Kansalaisaloitteen vastuuhenkilöitä ei tavoitettu kommentoimaan asiaa.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments