Maahanmuuttovirasto: Henkilötunnusta voi hakea oleskeluluvan yhteydessä vuoden 2014 lopussa

14.3.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Ulkomaan kansalaisen rekisteröintiä koskeva laki on uudistunut 1.3.2014. Ensimmäisen oleskeluluvan saavat ulkomaan kansalaiset voivat vuoden 2014 lopussa hakea suomalaista henkilötunnusta jo oleskeluluvan myöntämisen yhteydessä

Aikaisemmin ulkomaalaisen on pitänyt hakea henkilötunnusta erikseen
maistraatista sen jälkeen, kun hän on saanut Maahanmuuttoviraston tai
poliisin myöntämän ensimmäisen oleskeluluvan. Lakiuudistuksen myötä
käytäntö yksinkertaistuu.

Maahanmuuttovirastossa on alkanut LuvallaHetu-hanke, jossa
valmistellaan lakiuudistuksen tuomia muutoksia viraston toimintaan.
Hanke saa rahoitusta EU:n kotouttamisrahastosta.

Henkilötunnus helpottaa asiointia suomalaisessa yhteiskunnassa

Kun henkilötunnuksen saa heti ensimmäisen luvan yhteydessä, asioiden hoitaminen Suomessa helpottuu.

Viranomaisen näkökulmasta henkilötunnus helpottaa tietyn henkilön
asioiden käsittelyä. Henkilötunnuksen avulla ihminen löytyy paremmin
rekistereistä, eikä esimerkiksi haittaa jos nimi tai sen kirjoitusasu
vaihtelee.

Muutoksia oleskelulupalomakkeisiin ja sähköiseen asiointiin

Uudistuksen myötä Maahanmuuttovirasto ja poliisi saavat rekisteröintioikeuden väestötietojärjestelmään.

Tämä tuo muutoksia oleskelulupalomakkeisiin ja Maahanmuuttoviraston
sähköisen asioinnin palveluun. Kesän ja syksyn aikana virastossa tehdään
järjestelmämuutoksia ja koulutetaan viraston henkilökuntaa sekä kaikkia
muita viranomaisia, joita muutos koskee.

Uusi rekisteröintikäytäntö otetaan käyttöön vuoden 2014 lopussa.

Hakijan pitää muistaa itse hakea rekisteröintiä

Ulkomaalainen voi pyytää rekisteröintiä väestötietojärjestelmään
oleskeluluvan hakemisen tai oleskelukortin anomisen yhteydessä.
Henkilötunnus myönnetään vain myönteisen päätöksen saaneille.

Lakimuutos koskee myös turvapaikanhakijoita, jotka saavat oleskeluluvan.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments