OM: Rikoksen johdosta tapahtuvien luovuttamisten sekä kansainvälisten perheoikeusasioiden käsittelyyn ehdotetaan muutoksia

4.2.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusministeriön asettama työryhmä ehdottaa rikoksen johdosta tapahtuvaa luovuttamista koskevien asioiden keskittämistä Helsingin käräjäoikeuteen. Lisäksi muutoksenhakuun korkeimmalta oikeudelta tarvittaisiin jatkossa valituslupa. Myös eräät kansainväliset perheoikeudelliset asiat ehdotetaan käsiteltäväksi ensimmäisenä oikeusasteena Helsingin käräjäoikeudessa

Nykyisin rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta toiseen
EU-maahan päätetään Helsingin, Oulun, Pirkanmaan ja Pohjois-Savon
käräjäoikeuksissa, ja muutosta näihin päätöksiin haetaan suoraan ilman
valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Tietyissä kansainvälisissä,
esimerkiksi lapsen palauttamista koskevissa asioissa ensimmäinen
käsittelyaste on nykyisin Helsingin hovioikeus. Se myös vahvistaa eräitä
ulkomaisia ratkaisuja, jotka koskevat muun muassa lapsen huoltoa ja
tapaamisoikeutta. Myös näihin päätöksiin voidaan tällä hetkellä hakea
muutosta suoraan korkeimmalta oikeudelta ilman valituslupaa.

Työryhmä
ehdottaa, että kansainvälistä perheoikeutta koskevissa asioissa
muutosta voitaisiin jatkossa hakea käräjäoikeuskäsittelyn jälkeen
Helsingin hovioikeudelta ja edelleen korkeimmalta oikeudelta, mikäli se
myöntää valitusluvan. Rikoksen johdosta tapahtuvien luovuttamisten
käräjäoikeuspäätöksistä haettaisiin jatkossakin muutosta suoraan
korkeimmalta oikeudelta, mutta erotuksena nykyiseen siihen vaadittaisiin
valituslupa.

Mietinnössä ehdotetaan myös, että ulkomaisia
avioeropäätöksiä voitaisiin tunnustaa ilman tuomioistuimen vahvistusta
nykyistä laajemmin.

Ehdotukset perustuvat oikeudenhoidon
uudistamisohjelmaan vuosille 2013 – 2025. Tavoitteena on vähentää
asioiden käsittelyyn tarvittavaa työmäärää ja järkevöittää työnjakoa eri
tuomioistuinasteiden välillä oikeusturvaa vaarantamatta. Samalla on
turvattava vaatimus tämän tyyppisten asioiden käsittelemisestä
kiireellisesti.

Työryhmän mietintöön liittyy kolme eriävää mielipidettä.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments