OM: Syyteneuvottelu mahdolliseksi ensi vuoden alusta

11.12.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Säännökset niin sanotusta syytteestä sopimisesta tulevat voimaan vuoden 2015 alusta. Uudessa syyteneuvotteluksi kutsutussa menettelyssä rikoksesta epäilty voi tunnustamalla saada mahdollisuuden saada lievempi rangaistus

Uuden menettelyn tavoitteena on tehostaa ja nopeuttaa erityisesti
laajojen rikosvyyhtien käsittelyä ja alentaa oikeudenkäyntien
kokonaiskustannuksia kuitenkin niin, että sekä rikoksesta epäillyn että
asianomistajan oikeudet turvataan.

Uusi menettely on tarkoitettu
tapauksiin, joissa siitä voidaan arvioida olevan eniten hyötyä
viranomaisresurssien järkevän kohdentamisen ja rikosasian joutuisan
käsittelyn kannalta. Oman rattijuopumusrikoksen tai muun yleensä varsin
helposti selvitettävän rikoksen tunnustaminen ei johda rangaistuksesta
sopimiseen tai muuhun lievennykseen.

Syyteneuvottelu ei sovellu kaikkiin rikoksiin

Uusien
säännösten mukaan syyttäjä voi tutkintaa johtavan poliisin esityksestä
määrätä, ettei esitutkintaa toimiteta kaikkien rikosten osalta, kun
henkilön epäillään syyllistyneen useampaan rikokseen ja hän on
tunnustamalla edistänyt rikosten selvittämistä. Syyttäjä voi samalla
sitoutua vaatimaan rangaistusta lievemmän rangaistusasteikon mukaisesti.

Tunnustuksen perusteella syyttäjä voi myös tehdä rikoksesta
epäillyn kanssa tuomioesityksen, joka käsitellään tuomioistuimessa
kevennetyssä menettelyssä, tunnustamisoikeudenkäynnissä, ja jonka
perusteella rangaistus tuomitaan lievennetyltä rangaistusasteikolta.

Syyteneuvottelua
voidaan käyttää rikoksissa, joista säädetty ankarin rangaistus on
enintään kuusi vuotta vankeutta. Syyteneuvottelu ei kuitenkaan sovellu
henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin taikka seksuaalirikoksiin,
jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat
lapsiin.

Suurimmat edut uudesta järjestelmästä arvioidaan
saatavan vaikeasti selvitettävissä ja laajoissa rikosasioissa ja etenkin
silloin, kun tekoja on useita ja osa niistä on selvästi niin sanottuja
päärikoksia ja osa näihin liittyviä lievempiä rikoksia. Uudet keinot
soveltuvat erityisesti rikoksiin, jotka tehdään hyötymistarkoituksessa
ja joissa on usein monimutkaisia oikeudellisia ja tosiasiallisia
järjestelyjä, käytännössä esimerkiksi talousrikostyyppisiin rikoksiin.

Syyteneuvottelun
käyttämistä harkitessaan syyttäjän on otettava huomioon asian laatu,
menettelystä mahdollisesti aiheutuvat kustannukset, siihen kuluva aika
ja muiden samaan rikokseen osallisten asema.

Järjestelmä, jossa
rikoksen tunnustamisesta seuraa lievempi rangaistus, tunnetaan Euroopan
maista muun muassa Englannissa ja Walesissa, Ranskassa, Saksassa,
Italiassa, Puolassa ja Virossa. Myös Norjassa ja Tanskassa on lähes
vastaava menettely.

Suomen lainsäädännössä ei aiemmin ole ollut
säännöksiä syyttäjän ja rikoksesta epäillyn välisen sopimisen ja siihen
liittyvän tunnustamisen johdosta annettavasta lievemmästä tuomiosta.
Tunnustuksella voi kuitenkin olla merkitystä rangaistusta lieventävänä
tekijänä.

Syyttäjän perusteltava päätöksensä syyttämättäjättämisestä

Uudistuksen
yhteydessä tarkistetaan myös seuraamusluonteista syyttämättä jättämistä
koskevia säännöksiä. Jatkossa syyttäjä ei enää päätöksessään katso
syyttämättä jätetyn syyllistyneen rikokseen vaan toteaa, että syytteen
nostamisen edellytyksen täyttyvät, mutta laissa säädetyllä perusteella
enemmistä toimenpiteistä luovutaan.

Uutena perusteena jättää
syyte nostamatta on, että useasta rikoksesta epäilty tunnustaa jonkin
rikoksen. Toinen uusi peruste on, että asian käsittelystä aiheutuvat
kustannukset ovat selvässä epäsuhteessa asian laatuun ja mahdollisiin
seuraamuksiin.

Lakiin otetaan myös uusi säännös syyttäjän velvollisuudesta perustella syyttämättäjättämispäätöksensä.

Lisätietoa 

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments