OM: Valtion oikeusaputoimistojen rakenneuudistus

21.5.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Työryhmä on useita eri organisaatiovaihtoehtoja harkittuaan päätynyt suosittamaan kuuden oikeusapupiirin muodostamista siten, että piirit vastaisivat oikeudenhoidon uudistamisohjelmassa esiintuotua poliisin ja syyttäjän toimialuejakoa

Oikeusapupiireissä sijaitsisi tietty määrä oikeusaputoimistoja,
joilla olisi puolestaan tietty määrä toimipaikkoja. Rakenne siis
vastaisi pääpiirteittäin nykyistä rakennetta eikä toisi muutoksia
esteellisyyksiin tai toimipaikkoihin. Piirien johtajat eivät kuitenkaan
toimisi enää samalla toimiston johtavana julkisena oikeusavustajana,
vaan keskittyisivät lähtökohtaisesti johtamis-, kehittämis- ja
hallintotehtäviin. Jokaiseen piiriin nimitettäisiin johtajan tueksi
kaksi hallintosihteeriä. Hallintotehtävät siirrettäisiin toimistoista
piirien johtajille ja hallintosihteereille.

Työryhmä esittää
lisäksi harkittavaksi, että oikeusapupalvelujen tarjoaminen ja
edunvalvontapalvelujen järjestäminen eriytettäisiin omiksi toimistoiksi.
Oikeusaputoimiston johtava julkinen oikeusavustaja ja
edunvalvontatoimiston johtava yleinen edunvalvoja olisivat oman
vastuualueensa toimiston johtavia. Johtavien esimies olisi piirin
oikeusapu- ja edunvalvontapiirin johtaja. Toimialojen eriyttäminen
korostaisi edunvalvonnan samanarvoisuutta toimialana oikeusavun kanssa.
Työryhmä arvioi, että nämä muutokset voitaisiin toteuttaa
kustannusneutraalisti.

Keskusviraston tai yhden viraston
perustaminen mahdollistaisi oikeusapu- ja edunvalvontatoimen nykyistä
tehokkaamman kehittämisen ja operatiivisten tehtävien siirron pois
ministeriöstä sekä nostaisi toimialojen profiilia. Tämä muutos kuitenkin
edellyttäisi huomattavaa lisärahoitusta.

Lisätietoa 

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments