Poliisi: Laiton maahantulo pysynyt edellisten vuosien tasolla, ulkomaalaisrikkomukset lisääntyneet

25.4.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Laiton maahantulo kolmansista maista pysyi viime vuonna Suomessa edellisten vuosien tasolla. Sen sijaan laittomaan maahantuloon liittyvä rikollisuus, erityisesti ulkomaalaisrikkomusten määrä, kasvoi

Suomi ei ole erityisen houkutteleva maa laittomille
maahantulijoille, koska Suomessa tiedetään ulkomaalaisvalvonnan,
turvapaikkaprosessin ja maasta poistamispäätösten täytäntöönpanon
toimivan. Myös eri viranomaisten välinen tehokas yhteistoiminta
laittoman maahantulon ennaltaehkäisyssä tukee laittoman maahanmuuton
torjuntaa. 

Vuoden 2013 aikana viranomaisten tietoon tuli 3 368
niin sanottua kolmannen maan kansalaista (ei EU-maan kansalaista),
jotka olivat maassa ilman vaadittavaa oleskeluoikeutta. Laskua
edelliseen vuoteen oli 255 henkilöä. Ulkorajoilla paljastettiin 66
laittoman maahantulon tapausta.  

Suurin osa Suomeen saapuvista laittomista
maahantulijoista saapui Schengenin sisärajojen kautta, mutta entistä
omatoimisemmin. Taustalla saattaa kuitenkin vaikuttaa organisaatio
matkanjärjestäjänä ja taloudellisena hyötyjänä. Laittoman maahantulon
yhteydessä viranomaisille esitetään usein joko toiselle henkilölle
myönnettyjä asiakirjoja tai sinänsä oikeita asiakirjoja, joiden
hankkimisen yhteydessä viranomaisille on annettu totuutta vastaamattomia
tietoja.  

Viranomaisten paljastava toiminta tuottanut tulosta 

Laittomasti maassa tavattujen henkilöiden
kansalaisuuksissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Kärjessä ovat
edellisten vuosien tapaan irakilaiset, venäläiset, somalialaiset,
afganistanilaiset ja nigerialaiset. 

Suuri osa laittomasta maassa olevista
ulkomaalaisista tulee esiin viranomaisten paljastavan toiminnan
tuloksena. Ulkomaalaisrikkomuksia kirjattiin 1 985, mikä on noin 25
prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Ulkomaalaisrikkomukseen voi
syyllistyä, jos esimerkiksi oleskelee maassa ilman passia, oleskelulupaa
tai viisumia tai työskentelee luvatta. 

Ulkomaalaisrikkomusten kasvun yhtenä syynä ovat
Suomessa tavatut Euroopan Unionin kansalaiset (useimmiten virolaiset),
jotka on määrätty maahantulokieltoon. Maahantulokieltoon määrätyt ovat
usein syyllistyneet aiemmalla matkallaan rikoksiin ja heidät on määrätty
maahantulokieltoon. Maahantulokiellosta huolimatta henkilöt matkustavat
toistamiseen sisärajojen kautta Suomeen. EU:n sisärajoilla ei ole
rajatarkastuksia. 

Laittoman maahantulon järjestämisestä käynnistettiin 140 esitutkintaa, mikä on 19 enemmän kuin edellisenä vuonna. 

Tiedot selviävät Laittoman maahantulon arviointiraportista, jonka on koonnut laittoman maahantulon torjunnan virkamiestyöryhmä.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments