STM: Lailla parannetaan viranomaisten tiedonvaihtoa perheväkivallan uhasta

4.12.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hallitus esittää viranomaisille ja muille toimijoille oikeutta ilmoittaa väkivallan uhasta poliisille salassapitovelvollisuuden estämättä

Jos viranomaistehtävissä toimiva tai niihin osallistuva
saa työssään tietoja, joiden perusteella hänellä on syytä epäillä
jonkun olevan vaarassa joutua väkivallan kohteeksi, hän voi
ilmoittaa välttämättömät tiedot poliisille. Nykyisten säännösten
mukaan tällaista oikeutta luovuttaa tietoja ei ole ollut.

Tavoitteena on parantaa viranomaisten ja muiden toimijoiden
välistä oma-aloitteista tiedonvaihtoa ja tällä tavoin ehkäistä
ennalta ja estää perhe- ja lapsisurmia sekä perheväkivaltaa.
Samalla voidaan auttaa perheväkivallasta kärsivää henkilöä ja koko
perhettä saamaan tarvittavia tukitoimia.

Esitys koskee toimijoita, jotka kohtaavat kriisiytyneitä
perheitä ja saavat tietoja perheen tilanteesta. Tällaisia ovat
sosiaalihuolto-, terveydenhuolto- ja kouluviranomaiset, sekä muut
toimijat kuten, nuorisotoimi, poliisi ja akuuttitilanteissa
hätäkeskukset.

Esityksen arvioidaan lisäävän jonkin verran poliisille
ilmoitettavien väkivaltarikosten määrää.

Hallitus antoi asiaa koskevan esityksen eduskunnalle 4.
joulukuuta. Lakien on tarkoitus tulla voimaan 1.4.2015.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments