Ympäristöministeriö: Uusi ympäristönsuojelulaki voimaan 1. syyskuuta

30.6.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tasavallan presidentti vahvisti 27.6. uuden ympäristönsuojelulain, joka tulee voimaan 1. päivänä syyskuuta 2014. Samalla tulee voimaan uusi ympäristönsuojeluasetus

Ympäristönsuojelulaki on ympäristön pilaantumisen ehkäisemistä
koskeva yleislaki. Sitä sovelletaan toimintaan, josta aiheutuu tai
saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista.

Uuden lain myötä
teollisuuspäästödirektiivi tuli osaksi kansallista lainsäädäntöä. Näin
parhaan käyttökelpoisen tekniikan käyttämisestä tuli oikeudellisesti
sitova velvoite päästötasojen osalta. Soiden luontoarvot otetaan
huomioon lupaharkinnassa aiempaa paremmin. Uudistuksen tavoitteena on
myös tehostaa ympäristönsuojelun lupamenettelyä ja lupien valvontaa.
Valvontaa suunnataan erityisesti sinne, missä se ympäristön
pilaantumisen vaaran vuoksi on perustelluinta.  Lisäksi valvonnasta tuli
osin maksullista.

Ympäristönsuojeluasetusta viimeistellään parhaillaan.

Ympäristönsuojelulainsäädännön
kokonaisuudistus jatkuu. Tavoitteena on erityisesti sujuvoittaa
ympäristölupamenettelyjä ja purkaa luparuuhkia. Tarkoitus on antaa asiaa
koskeva hallituksen esitys vielä syyskaudella. Samaan hallituksen
esitykseen on tarkoitus sisällyttää myös ympäristöluvan ja
maa-ainesluvan yhdistäminen samaan käsittelyyn.

Hyväksyessään lain
eduskunta edellytti, että hallitus turvaa ympäristölupien joutuisaan
käsittelyyn riittävät voimavarat sekä saattaa kiireellisesti valmiiksi
uudistuksen, jolla ympäristölupamenettelyjä tehostetaan, kevennetään ja
nopeutetaan sekä ympäristönsuojelulain muutoksenhakujärjestelmää
uudistetaan selvittämällä valitusluvan käyttöönoton mahdollisuus.
Hallituksen on huolehdittava valvontamaksuista kertyvien maksutulojen
ohjaamisesta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksissa
tosiasiallisesti valvonnan käyttöön vähentämättä muuta valvonnan
rahoitusta.

Eduskunta edellytti myös, että hallitus saattaa
mahdollisimman pian voimaan asetuksen, jolla säädetään tarkemmin
ympäristönsuojelulain 13 §:ssä tarkoitetusta merkittävästä luonnontilan
muutoksesta siten, että se vastaa valtioneuvoston soidensuojelua
koskevan periaatepäätöksen mukaisia luonnontilaisuusasteikon 0-2 luokan
soita (vähintään osittain ojitetut ja luonnontilaansa muutoin
menettäneet suot).

Lisätietoa 

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments