Euroopan muuttoliikeverkosto: Vain pieni vähemmistö Suomen maahanmuuttajista turvapaikanhakijoita

28.5.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Suomeen tullaan perheen, työn ja opiskelun perusteella, humanitaarinen maahanmuutto on vähäisempää

Euroopan muuttoliikeverkoston julkaisema politiikkaraportti ja
tilastojulkaisu tarjoavat ainutlaatuisen ja kattavan katsauksen
maahanmuuttoon Suomessa vuonna 2014.

Suomen maahanmuuton tilanne näyttää varsin vakaalta, käy ilmi EMN:n
julkaisemista vuoden 2014 tilastokatsauksesta ja Suomen vuoden 2014
politiikkaraportista. Ne esittelevät ja avaavat maahanmuutto- ja
turvapaikka-asioita koskevia tilastoja sekä politiikkaa tilastojen
takana.

Kolmannes saapui EU-maista

 

Viime vuonna yhteensä 33 351 henkilölle myönnettiin ensimmäinen
oleskelulupa tai heidän oleskelunsa Suomessa rekisteröitiin. Noin
kolmannes tulijoista oli EU-kansalaisia. EU-kansalaisten ei tarvitse
hankkia oleskelulupaa, vaan he voivat asettua Suomeen rekisteröimällä
oleskeluoikeutensa.

Muualta maailmasta saapuneet tulivat Suomeen yleisimmin perheen,
opiskelun tai työn vuoksi. Humanitaarisia maahanmuuttajia, eli
turvapaikanhakijoina tai kiintiöpakolaisina tulleita, oli Suomeen
saapuneista maahanmuuttajista vain 2 376 (7 prosenttia).

Turvapaikkaa Suomesta haki 3 651 henkilöä. Määrässä oli hienoista
kasvua edellisvuoteen verrattuna, jolloin turvapaikkahakemuksia tehtiin 3
238. Näin turvapaikanhakijoiden määrä kasvoi Suomessa noin 13
prosenttia. Suomen kasvu on kuitenkin hyvin maltillista verrattuna
monien EU-maiden tilanteeseen. Koko EU-alueella turvapaikanhakijoiden
määrä kasvoi vuonna 2014 noin 40 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
EU-maista eniten turvapaikanhakijoita saapui Saksaan ja Ruotsiin.

Vuonna 2014 Suomen väestönkasvusta jo kolme neljäsosaa koostui
maahanmuutosta. Tilastot näyttävät, että Suomen luonnollinen
väestönkasvu on hiipumassa. Tilastokeskuksen väestötilastojen mukaan
syntyneiden määrä väheni viime vuonna jo neljättä vuotta peräkkäin ja
kuolleiden määrä nousi edellisvuodesta.

Ainutlaatuinen katsaus maahanmuuttoon

EMN tuottaa vuosittain politiikkaraportin, jossa kuvataan maahanmuutto-
ja turvapaikkapolitiikan kehitystä ja esitetään tilastotietoa kyseiseltä
vuodelta.  Tämä on ainoa maahanmuuttoasioiden kehityskulkuja kootusti
esittävä dokumentti Suomessa. Vuosittainen EMN-tilastojulkaisu on
koostettu Maahanmuuttoviraston, poliisin, Rajavartiolaitoksen sekä
Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön (IOM) tilastoista.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments