Hovioikeuksien jatkokäsittelylupajärjestelmä laajenee lokakuun alusta

29.9.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hovioikeuksissa vuodesta 2011 käytössä ollut jatkokäsittelylupajärjestelmä laajenee. Lokakuun alusta alkaen kaikki riita- ja hakemusasiat sekä suuri osa rikosasioista tulee jatkokäsittelyluvan piiriin

Jatkokäsittelylupajärjestelmä tarkoittaa sitä, että kaikista
käräjäoikeuden ratkaisuista voi edelleen valittaa hovioikeuteen, mutta
hovioikeus ottaa täyteen tutkintaan vain ne asiat, joille se on
myöntänyt jatkokäsittelyluvan. Hovioikeuden on myönnettävä lupa
esimerkiksi silloin, kun ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden
ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta tai luvan myöntämiseen on muu
painava syy. Lupaperusteita ei ole uudistuksen yhteydessä muutettu.
Luparatkaisu tehdään kirjallisen aineiston perusteella.

Lokakuun
alusta alkaen jatkokäsittelylupa tarvitaan kaikissa riita- ja
hakemusasioissa. Tavallisimpia hakemusasioita ovat esimerkiksi
maksukyvyttömyyteen ja ulosottoon liittyvät valitukset. Myös mm. lapsen
huoltoa, asumista ja elatusta koskevat asiat kuuluvat jatkossa
jatkokäsittelylupajärjestelmän piiriin.

Rikosasioissa syytetty,
syyttäjä ja rikoksen uhri tarvitsevat lokakuun alusta alkaen
jatkokäsittelyluvan, jos annettu tuomio asiassa on enintään 8 kuukautta
vankeutta. Tätä ankarammissa rangaistuksissa lupaa ei tarvita.

Tähän
asti hovioikeuden jatkokäsittelylupaa on edellytetty velkaa tai muuta
rahasaamista koskevissa riita-asioissa, joissa niin sanottu häviöarvo on
korkeintaan 10 000 euroa. Häviöarvolla tarkoitetaan erotusta
asianosaisen hovioikeudessa esittämän vaatimuksen ja käräjäoikeuden
ratkaisun välillä.

Rikosasioissa syytetty on tarvinnut
jatkokäsittelyluvan, jos hänet on tuomittu enintään 4 kuukauden
vankeusrangaistukseen. Syyttäjä ja rikoksen uhri ovat tarvinneet luvan,
jos valitus koskee rikosta, josta rangaistus on sakkoa tai enintään 2
vuotta vankeutta.

Uudistuksen tarkoituksena on selkeyttää lupajärjestelmää ja edistää sitä, että oikeudenkäynnin painopiste on käräjäoikeudessa.

Lisätietoa 
Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments