OM: Tiedustelulainsäädännön hankkeet käynnistettiin

5.10.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hallitus esittää, että Suomeen luodaan uusi tiedustelulainsäädäntö. Lainsäädännön myötä halutaan kyetä vastaamaan aiempaa paremmin turvallisuusympäristön muutoksiin ja Suomea koskeviin uudenlaisiin uhkiin

1.10.15 käynnistyi kolme erillistä lainsäädäntöhanketta, joiden
valmistelun pohjana on viime hallituskaudella toimineen
tiedonhankintalakityöryhmän mietintö ja sen liiteaineisto sekä siitä
saadut lausunnot.

Lainsäädäntöhankkeiden tausta on kirjattu hallitusohjelmaan, jossa
esitetään säädösperustaa ulkomaantiedustelulle ja
tietoliikennetiedustelulle. Samalla painotetaan, että valmistelun
yhteydessä kiinnitetään huomiota perus- ja ihmisoikeuksien
toteutumiseen.

Sisäministeriö johtaa siviilitiedustelua koskevaa
hanketta, puolustusministeriö sotilastiedustelua koskevaa ja
oikeusministeriö perustuslain mahdollista muuttamista koskevaa hanketta.
Hankkeita valmistelee kolme erillistä työryhmää kiinteässä
yhteistyössä. Liikenne- ja viestintäministeriö vastaa muun muassa
digitalisaation ja siihen kuuluvan tietoturvan kehityksestä Suomessa.
Liikenne- ja viestintäministeriö tarjoaa asiantuntija-apua työryhmille
digitalisaatiokehityksen huomioimisessa.

Suomen
turvallisuusympäristö on muuttunut nopeasti johtuen muun muassa
globalisoitumisesta ja digitalisaation kehityksestä. Turvallisuus- ja
toimintaympäristön muutosten myötä kansallisen turvallisuuden uhat,
kuten vakoiluun ja terrorismiin liittyvät ilmiöt ja hankkeet, siirtyvät
yhä enemmän verkkoon. Muutoksiin vastaaminen edellyttää lainsäädännön
tarkistamista niin, että kansallisesta turvallisuudesta vastaavat
viranomaiset pystyvät hoitamaan lakisääteiset tehtävänsä riittävän
tehokkaasti.

Tavoitteena kansallisen turvallisuuden parantaminen

Sisäministeriön
hanke keskittyy siviilitiedustelua koskevan lainsäädännön valmisteluun.
Hankkeen keskeisin tavoite on kansallisen turvallisuuden parantaminen.
Tavoitteena on parantaa turvallisuusviranomaisten kykyä ennakoida ja
estää toimialallaan sellaisia vahingollisia tekoja ja toimenpiteitä,
jotka voivat vaarantaa erityisen tärkeiksi miellettyjä kansallisia
etuja.

Suojelupoliisille ei tällä hetkellä ole säädetty erityisiä
toimivaltuuksia valtion turvallisuuteen liittyvän uhkatiedon
hankkimiseksi. Suojelupoliisin tärkeimpänä tehtävänä on yhteistyössä
erityisesti keskusrikospoliisin kanssa ennalta estää ja paljastaa
terrorismiin, laittomaan tiedustelutoimintaan, joukkotuhoaseiden
levittämiseen ja ääriliikkeisiin sekä valtion turvallisuutta
vaarantavaan järjestäytyneeseen rikollisuuteen kytkeytyviä hankkeita.
Hankkeessa harkitaan toimivaltuuksien kehittämistä ulkomaan
henkilötiedustelua ja tietojärjestelmätiedustelua sekä rajat ylittävään
tietoliikenteeseen kohdistettavaa tiedustelua varten.

Tiedustelulainsäädäntö parantaa tiedonhankintaa kansainvälisistä sotilaallisista uhista

Puolustusministeriön
asettaman työryhmän tehtävänä on valmistella ehdotus puolustusvoimien
tiedustelua koskevaksi lainsäädännöksi. Tiedustelulainsäädännön
tavoitteena on parantaa tiedonhankintaa puolustusvoimien tehtäviin
liittyvistä kansainvälisistä uhista.

Suomen on kyettävä entistä
paremmin hankkimaan tietoa myös ulkomailta. Puolustusvoimien
tiedustelulla osaltaan varmistetaan oikea, luotettava ja ajantasainen
tieto valtiojohdon päätöksenteon tueksi. Tiedustelu muodostaa ja
ylläpitää tilannekuvaa sotilaallisesta toiminnasta ja tuottaa
tarvittaessa ennakkovaroituksen maahamme kohdistuvasta sotilaallisesta
uhasta. Lainsäädännön on tarkoitus mahdollistaa tiedonhankinta myös
sotilaallisissa kriisinhallintaoperaatioissa ja siten parantaa
ulkomailla palvelevien suomalaisten turvallisuutta.

Luottamuksellisen viestin suojaa koskeva perustuslain muutos selvitetään

Oikeusministeriön
asettama asiantuntijatyöryhmä selvittää perustuslain tarkistamista
siten, että lailla voitaisiin säätää tarpeellisiksi katsottavien
edellytysten täyttyessä kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi
välttämättömistä rajoituksista luottamuksellisen viestin salaisuuden
suojaan. Hanke etenee asiantuntijatyön jälkeen parlamentaariseen
valmisteluun ennen esityksen antamista eduskunnalle.

Perustuslain
nykyisen sanamuodon mukaan lailla voidaan säätää välttämättömistä
rajoituksista kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin
salaisuuteen vain yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta taikka
kotirauhaa vaarantavien rikosten tutkinnassa, oikeudenkäynnissä ja
turvallisuustarkastuksessa sekä vapaudenmenetyksen aikana. Lailla ei
siten voida säätää viestin suojan rajoittamisesta muissa tarkoituksissa,
kuten esimerkiksi kansallisen turvallisuuden suojaamiseksi.

Lisätietoa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments