VKSV: Esitutkinnan rajoittaminen, tutkinnanjohtajan esitys, rajoittamisperuste

6.8.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen on ottanut uudelleen ratkaistavaksi epäiltyä kotirauhan rikkomista ja varkautta koskevan asian, jossa kihlakunnansyytäjä oli tehnyt päätöksen esitutkinnan rajoittamisesta kustannusperusteella. Tutkinnanjohtaja oli tehnyt rajoittamisesityksen ei näyttöä perusteella

Asiakirjoista ja kantelijan kirjelmästä oli pääteltävissä, ettei
kantelija ollut saanut käyttöönsä rajoittamisratkaisun perusteluja.

Esitutkinnan rajoittamisesta annetun ohjeen (VKSV:2007:2) mukaan
syyttäjän ja tutkinnanjohtajan tulee osana esitutkintayhteistyötä
käsitellä rajoittamisesitykset siten, että rajoittamisen sisällöstä ja
perusteesta ollaan yksimielisiä.

Esitutkinnan rajoittaminen on
pääsääntönä olevasta esitutkintapakosta poikkeamista merkitsevää
yhteiskunnallista vallankäyttöä, jota on voitava tarvittaessa
kontrolloida. Tästä syystä rajoittamisesta on tehtävä kirjallinen
päätös, jossa tulee mainita tutkinnanjohtajan esitys.
Päätöksentekomuodon kannalta tärkeä on myös se esitutkinnan
rajoittamispäätöksen oikeusvaikutus, että sen jälkeen asianomistaja voi
käyttää toissijaista syyteoikeuttaan. Toissijaisen syyteoikeuden käytön
oleellinen edellytys on, että asianomistajalla on rajoittamisen peruste
ja perustelut käytössään.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän sijainen
kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota tutkinnanjohtajan esityksen ja
syyttäjän päätöksen vastaavuuteen ja esitutkinnan rajoittamista ja
lopettamista koskevien päätösten perustelemiseen valtakunnansyyttäjän
antaman yleisen ohjeen (VKSV:2007:2) mukaisesti.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments