OM: Lapsenhuoltolain muutostarpeita pohditaan, sähköinen kuuleminen tulossa

29.1.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeusministeriössä on valmistunut muistio, johon on koottu lain soveltamisessa ministeriön tietoon tulleita ongelmia sekä ehdotuksia lain uudistamistarpeiksi

Muistio lähetetään aluksi lausuntokierrokselle viranomaisille ja
asiantuntijoille. Kaikille avoin sähköinen kuuleminen käynnistyy
helmi-maaliskuussa, jolloin hankkeesta voidaan käydä laajempaa
keskustelua. Sähköisestä kuulemisesta tiedotetaan erikseen.

Muistioon
kirjatut muutostarpeet koskevat muun muassa lapsen vuoroasumiseen sekä
lasten ja vanhempien tapaamiseen liittyviä järjestelyjä. Esiin on tuotu
tarve vahvistaa tapaamisoikeus myös esimerkiksi lapsen ja isovanhempien
välille. Lainsäädännön muutostarvetta on nähty myös liittyen lapsen
vieraannuttamiseen toisesta vanhemmasta. Esiin on tuotu lisäksi useita
muita ongelmia, jotka koskevat mm. huoltoriitojen käsittelyä
tuomioistuimessa.

Nyt toteutettavan lausuntokierroksen ja
sähköisen kuulemisen jälkeen valmistellaan perusteellinen selvitys lain
muutostarpeista. Hankkeen jatkovalmistelusta päätetään selvityksen
valmistuttua

Lisätietoa 

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments