Rikoksesta peräisin oleva omaisuus tuomittavaksi valtiolle nykyistä laajemmin

20.5.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Hyöty voidaan jatkossa tuomita menetetyksi myös siltä, jolle se on menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden välttämiseksi siirtynyt.

Rikoksesta tai rikollisesta toiminnasta peräisin oleva hyöty voidaan
syyskuun alusta alkaen tuomita valtiolle menetetyksi aiempaa
kattavammin. Tavoitteena on nykyistä tehokkaammin estää rikoksista
hyötyminen ja hyödyn käyttäminen uusien rikosten rahoittamiseen.

Rikoslain menettämisseuraamuksia koskeva uudistus menee tasavallan
presidentin vahvistettavaksi huomenna 20. toukokuuta, ja lainmuutokset
tulevat voimaan 1.9.2016.

Uudistuksella pannaan täytäntöön EU:n
direktiivi rikoksentekovälineiden ja rikoshyödyn jäädyttämisestä ja
menetetyksi tuomitsemisesta. Menettämisseuraamuksilla tarkoitetaan
omaisuuden, esimerkiksi rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn,
korvauksetonta menettämistä valtiolle rikoksen johdosta.

Suomen
lainsäädäntö täyttää jo nyt pääosin direktiivin vaatimukset, mutta
etenkin kolmanteen osapuoleen kohdistuvan menettämisseuraamuksen
sääntely tiukentuu. Hyöty voidaan jatkossa tuomita menetetyksi myös
siltä, jolle se on menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden
välttämiseksi siirtynyt. Edellytyksenä on, että tämä on omaisuuden
vastaanottaessaan tiennyt omaisuuden siirtymisen tarkoituksena olleen
menettämisseuraamuksen tai korvausvelvollisuuden välttäminen tai että
tällä on ollut perusteltu syy sitä epäillä. Hyöty voidaan tuomita
menetetyksi myös, jos omaisuus on saatu lahjana tai muuten vastikkeetta.

Laajennettu hyödyn menettäminen kattavammaksi

Rikollisesta
toiminnasta peräisin oleva omaisuus voidaan syyskuun alusta alkaen
tuomita menetetyksi laajennettuna hyötynä nykyistä kattavammin.
Laajennettua hyödyn menettämistä sovelletaan rikollisesta toiminnasta
peräisin olevaan omaisuuteen, kun rikoksentekijän todetaan syyllistyneen
laissa määriteltyihin rikoksiin, jotka ovat luonteeltaan sellaisia,
että ne voivat tuottaa taloudellista hyötyä.

Menettämisseuraamukseen tuomitaan rikoksen tekijä tai siihen osallinen taikka se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty.

Yleisenä
edellytyksenä on jatkossakin, että on tehty rikos, josta säädetty
ankarin rangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta. Uutta on, että
laissa luetellaan nyt lisäksi sellaisia menettämisseuraamuksen
tuomitsemisen mahdollistavia rikoksia, joista säädetty ankarin
rangaistus on vähemmän kuin neljä vuotta.

Tällaisen niin kutsutun
liipaisinrikoksen tulee olla luonteeltaan sellainen, että se voi
tuottaa taloudellista hyötyä, kun nykyinen laki edellyttää huomattavaa
hyötyä. Laissa nyt oleva rajaus, jonka mukaan omaisuutta ei tuomita
menetetyksi, jos se on peräisin vähäisenä pidettävästä rikollisesta
toiminnasta, poistetaan.

Uusien säännösten mukaan
menettämisseuraamusta koskevissa vaatimuksissa syyttäjällä on ns.
väittämis- ja todistustaakka eli menettämisvaatimuksen esittäjänä
syyttäjän on vedottava niihin seikkoihin, johon hänen vaatimuksensa
perustuu, ja näytettävä ne toteen. Mutta jos vaatimus koskee laajennetun
hyödyn menettämistä, on vastaajan saatettava todennäköiseksi, ettei
menetetyksi vaadittava omaisuus ole peräisin rikollisesta toiminnasta.

Rikoksesta peräisin oleva omaisuus tuomittavaksi valtiolle nykyistä laajemmin

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments