Tehostettu matkustuskielto ja tutkinta-aresti vaihtoehdoiksi tutkintavankeudelle

26.1.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Uudistuksen taustalla on tarve lisätä tutkintavankeuden vaihtoehtoja.

Tutkintavankeuden
vaihtoehtoina otetaan vuoden 2019 alusta käyttöön tehostettu
matkustuskielto ja tutkinta-aresti. Uudistuksen taustalla on muun muassa
tarve lisätä tutkintavankeuden tehokkaasti valvottuja vaihtoehtoja.

Tutkintavankeudella
tarkoitetaan aikaa, jonka rikoksesta epäilty on vangittuna rikoksen
johdosta ennen täytäntöönpanokelpoista tai lainvoimaista tuomiota.
Tutkintavankeuden tarkoituksena on ennen kaikkea turvata rikoksen
esitutkinta, tuomioistuinkäsittely ja rangaistusten täytäntöönpano.

Uusien
1.1.2019 voimaan tulevien säännösten mukaan tuomioistuin voi määrätä
rikoksesta epäillyn teknisin välinein valvottuun tehostettuun
matkustuskieltoon ennen rangaistuksen tuomitsemista.  Sen jälkeen, kun
hänet on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen, tuomioistuin voi
vangitsemisen tai vangittuna pitämisen sijasta määrätä hänet teknisin
välinein valvottuun tutkinta-arestiin, jos tuomittu rangaistus on
vähemmän kuin kaksi vuotta vankeutta.

Lainmuutosten voimaantulo on tarkoitus vahvistaa presidentin esittelyssä tiistaina 30. tammikuuta.

Tiedote

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments