Liiketoimintakieltoa aiotaan tehostaa

26.1.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Lain soveltamisalaa laajennettaisiin ammattitoimintaa harjoittaviin yksityisiin elinkeinonharjoittajiin

Hallitus
esittää lainmuutoksia liiketoimintakiellon tehostamiseksi. Lain
soveltamisalaa laajennettaisiin ammattitoimintaa harjoittaviin
yksityisiin elinkeinonharjoittajiin, kun nykyisin liiketoimintakieltoon
voidaan määrätä vain liiketoimintaa harjoittava yksityinen
elinkeinonharjoittaja.

Liiketoimintakielto voidaan määrätä mm. sillä perusteella, että
henkilö on olennaisesti laiminlyönyt liiketoimintaan liittyviä
lakisääteisiä velvollisuuksia, kuten veroja ja maksuja. Esityksen mukaan
liiketoimintakiellon määräämisen perusteena ei voisi olla
lakisääteisten velvollisuuksien olennainen laiminlyöminen, jos
laiminlyönti johtuu pelkästään maksukyvyttömyydestä eli yritystoiminnan
muuttumisesta kannattamattomaksi.

Syyttäjän lisäksi myös mm. vero-, tulli-, ulosotto- ja
palkkaturvaviranomaisille esitetään annettavaksi oikeus pyytää
liiketoimintakiellon edellytysten tutkintaa poliisilta tai
tulliviranomaiselta. Oikeus tutkintapyynnön tekemiseen annettaisiin myös
konkurssipesän hoitajalle. Tutkinta koskisi tilanteita, joissa on kyse
liiketoimintaan liittyvien lakisääteisten velvollisuuksien olennaisesta
laiminlyönnistä, mutta joissa ei olisi syyllistytty rikolliseen
menettelyyn.

Lisäksi esitetään laajennettavaksi esitutkintaviranomaisen ja
syyttäjän oikeutta saada tietoja päättyneistä liiketoimintakielloista.

Esitetyillä muutoksilla parannettaisiin eri viranomaisten
mahdollisuuksia osaltaan puuttua elinkeinotoimintaan liittyvien
lakisääteisten velvollisuuksien olennaisiin laiminlyönteihin. Esitetyt
uudistukset liittyvät harmaan talouden ja talousrikollisuuden
torjuntaan.

Liiketoimintakieltoa aiotaan tehostaa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments