OKan lausunto: Valitusoikeuden avaaminen virkanimityksiin

1.2.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Oikeuskansleri piti kannatettavana ehdotusta, jonka mukaan valtion virkaan ja määräaikaiseen virkasuhteeseen nimittämistä koskevasta valituskiellosta pääsääntöisesti luovuttaisiin.

Oikeuskanslerin mukaan
valitusmahdollisuus voisi parantaa nimityspäätösten valmistelun laatua
sekä vahvistaa luottamusta nimityspäätösten ja julkisen vallankäytön
asianmukaisuuteen.

Työryhmän ehdotuksen mukaan valitusoikeus ei koskisi jatkossakaan
valtioneuvoston yleisistunnossa päätettäviä virkanimityksiä, koska
oikeuskansleri valvoo etukäteen näiden päätösten laillisuutta.
Oikeuskanslerin mukaan ehdotus vaatisi tältä osin tarkempaa pohdintaa ja
tarkempia perusteluja. Kaikki nimityspäätöksiin liittyvät
laillisuuskysymykset eivät välttämättä tule esille ennakollisessa
laillisuusvalvonnassa, ja jälkikäteen esimerkiksi kantelun perusteella
laillisuusvalvonnassa ei voida muuttaa tai kumota nimityspäätöksiä.
Oikeuskansleri katsoi, että ennakollisen laillisuusvalvonnan ohella
valitusmahdollisuus ja sen myötä mahdollisuus päätösten kumoamiseen
jälkikäteen voisi parantaa valmistelun laatua valtioneuvostossa ja
lisätä luottamusta valtioneuvoston yleisistunnon toimivaltaan kuuluviin
virkanimityksiin.

OKV_58_20_2016.pdf

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments