Pätevien oikeustulkkien määrä kasvaa

7.9.2017 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Tammikuussa 2018 aloittaa tutkinnon suorittamisen neljäs oikeustulkkiryhmä, ja hakuaika on parhaillaan käynnissä.

Oikeustulkin
erikoisammattitutkintoa on voinut suorittaa Tampereen
Aikuiskoulutuskeskuksessa (TAKK) vuodesta 2015 lähtien. Tutkinto on
suunnattu oikeusalan tulkkauksia tekeville tulkeille, joilla on vankka
kokemus alalta ja tutkinnossa vaadittava osaaminen suurelta osin jo
olemassa. Oikeustulkin erikoisammattitutkinnon suorittaminen on keino
osoittaa pätevyytensä tulkkina toimimiseen vaativissa erikoisalan
tulkkaustehtävissä.

Oikeustulkin erikoisammattitutkinto pohjaa EU-direktiiviin
2010/64/EU, joka velvoittaa varmistamaan oikeustulkkauksen laatua ja
huolehtimaan pätevien tulkkien saatavuudesta.

Oikeustulkkeja tarvitaan käräjä- ja hovioikeuden lisäksi myös muun
muassa poliisin, maahanmuuttoviraston, rajavartiolaitoksen,
oikeusaputoimiston sekä tullin prosesseissa.

Erikoisammattitutkinto on hyvin työelämälähtöinen ja laaja, ja se
koostuu neljästä pakollisesta tutkinnon osasta. Tutkinnossa oikeustulkit
osoittavat ammattitaitonsa tutkinnon perusteissa tarkasti määriteltyjen
arviointikriteerien mukaisesti seuraavilla osa-alueilla: ammattimainen
toiminta, toimintaympäristön tunteminen, työkielten hallinta ja
oikeustulkkaustaito. Oikeustulkin erikoisammattitutkinnon
näyttötutkinnon perusteet ovat Opetushallituksen hyväksymät. Tutkinnon
perusteet: uuteen ikkunaan

Tutkinnon suorittaminen on 1,5 vuotta kestävä prosessi, ja tutkintoa
suorittavat tulkit osallistuvat samanaikaisesti valmistavaan
koulutukseen. Valmistava koulutus vahvistaa osaamista ja ohjaa vaativan
erikoisammattitutkinnon suorittamiseen. TAKKissa tutkinnon suorittaa
vuosittain 15 oikeustulkkia.

Oikeustulkin erikoisammattitutkintoon valmistava koulutus ja
tutkintoprosessi on kehitetty Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen ja
oikeusalan asiantuntijoiden tiiviissä yhteistyössä.

Ensimmäiset koko tutkinnon suorittaneet tulkit ovat jo hakeutuneet
vuonna 2016 perustettuun Opetushallituksen ylläpitämään
oikeustulkkirekisteriin http://www.oph.fi/koulutus_ja_tutkinnot/oikeustulkkirekisteri.

Tammikuussa 2018 aloittaa neljäs oikeustulkkiryhmä, ja hakuaika on
parhaillaan käynnissä. Tähän mennessä tutkintoja on suoritettu arabian,
englannin, persian, venäjän ja viron kielellä. Parhaillaan tutkintoja
suoritetaan ranskan, ruotsin, saksan ja somalin kielillä. Tampereen
Aikuiskoulutuskeskus on toistaiseksi ainoa Oikeustulkin
erikoisammattitutkinnon järjestäjä.

 

Pätevien oikeustulkkien määrä kasvaa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments