Selvitys velkakonversion ulottuvuuksista yritysjärjestelyiden ja maksukyvyttömyystilanteiden näkökulmasta

30.1.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Selvitys on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2017 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa. Raportin ovat laatineet Jyrki Tähtinen, Robert Peldán ja Joonas Dammert Borenius Asianajotoimisto Oy:stä.

Yritysrahoituksen
kehityksen huomioon ottaminen lainsäädännössä on tarpeen Suomen
kilpailukyvyn kannalta. Selvityksen tuloksia käytetään yhtiö- ja
maksukyvyttömyyslainsäädännön muutostarpeen arvioinnissa.

Rahoitusala
on voimakkaassa murroksessa, johon liittyvät kansainvälistyminen ja
pääoma- ja joukkolainamarkkinoiden sääntelyn uudistaminen ja yritysten
rahoitusehtojen kiristyminen finanssikriisin seurauksena. Pääministeri
Sipilän hallitusohjelman tavoite työllisyyden ja kilpailukyvyn
edistämisestä edellyttää, että Suomen lainsäädäntö tarjoaa yrityksille
ja sijoittajille tasapainoisen sekä joustavan yhtiö- ja
maksukyvyttömyysoikeudellisen kehyksen.

Selvitys on tarkoitettu
kansallisen yrityssaneerausta ja yritysjärjestelyjä koskevan
lainsäädännön kehittämistarpeiden ja mahdollisuuksien arviointia varten.
Lainsäädäntötarpeiden ja -keinojen arviointia varten laaditussa
raportissa on kattava kansainvälinen selvitys Suomen kannalta
merkityksellisten verrokkivaltioiden yhtiö-, maksukyvyttömyys- ja
yritysjärjestelylainsäädännöstä.

Selvityksen sisältö

Selvityksen
keskeiset tutkimuskysymykset sijoittuvat suomalaisessa
oikeudenalajaottelussa yhtiö- ja maksukyvyttömyysoikeuden aloille.
Vertailuvaltiot ovat Ruotsi, Tanska, Yhdistynyt kuningaskunta, Amerikan
Yhdysvallat, Alankomaat, Saksa, Ranska ja Sveitsi. Kansainvälisen
vertailun lisäksi selvitys sisältää Suomen oikeustilan kuvauksen ja
yhteenvedon, jossa on ajatuksia myös siitä, millaisia seikkoja
sääntelyssä tulisi huomioida, mikäli velkakonversiosta säädettäisiin
Suomen maksukyvyttömyys- ja yhtiölainsäädännössä.

Mikä on velkakonversio?

Kansainvälisesti
velkakonversio on määritelty pääomarakenteen uudelleenjärjestelyksi,
jossa velkojat vaihtavat tai muuntavat osan yhtiön velkamäärästä
velallisyhtiön osakkeiksi tai osakepääomaksi. Konversion toteutustavat
vaihtelevat valtioittain, mutta lopputuloksena on aina velallisyhtiön
konvertoitavan velan lakkaaminen tai väheneminen konversion seurauksena.
Velkakonversion käsitettä ei ole Suomen lainsäädännössä. 

Tiedote: Kansainvälinen selvitys velkakonversion ulottuvuuksista yritysjärjestelyiden ja maksukyvyttömyystilanteiden näkökulmasta

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments