Terrorismirikoksia koskeviin rangaistussäännöksiin esitetään laajennuksia

5.4.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Itseopiskelusta terrorismirikoksen tekemistä varten tulisi rangaistavaa. Nykyisin rangaistavaa on koulutuksen ottaminen vastaan toiselta henkilöltä.

Hallitus esittää
rikoslakiin muutoksia, joilla pantaisiin täytäntöön terrorismirikoksia
koskeva EU:n direktiivi. Tarkoituksena on erityisesti tehostaa
terrorismirikosten torjuntaa laajentamalla rangaistavan käyttäytymisen
alaa perus- ja ihmisoikeuksien sekä rikosoikeudellisen
laillisuusperiaatteen asettamissa rajoissa.

Esityksen mukaan
törkeän datavahingonteon, törkeän tietoliikenteen häirinnän ja törkeän
tietojärjestelmän häirinnän eräät tekotavat olisi mahdollista katsoa
terroristisessa tarkoituksessa tehdyiksi rikoksiksi. Terroristisessa
tarkoituksessa tehtyinä näistä rikoksista tuomittaisiin vankeutta
vähintään 4 kuukautta ja enintään 7 vuotta. Enimmäisrangaistus olisi
siten 2 vuotta ankarampi kuin sellaisista vastaavista törkeistä
tietoverkkorikoksista, joita ei ole tehty terroristisessa
tarkoituksessa.

Lisäksi säädettäisiin rangaistavaksi
terroristisessa tarkoituksessa tehty radiologista asetta koskeva rikos,
josta tuomittaisiin vankeuteen vähintään 4 kuukaudeksi ja enintään 8
vuodeksi. Radiologisella aseella tarkoitetaan tässä yhteydessä
radioaktiivisen aineen käsittelyyn liittyvää laitetta, joka voi
aiheuttaa kuoleman, vakavan terveyden vaarantumisen tai huomattavaa
vahinkoa omaisuudelle tai ympäristölle.     

Terrorismirikoksen
valmistelun rangaistavuus laajennettaisiin koskemaan kaikkien
terroristisessa tarkoituksessa tehtyjen rikosten valmistelua mukaan
lukien uusi radiologista asetta koskeva rikos.
 
Itseopiskelusta
terrorismirikoksen tekemistä varten tulisi rangaistavaa. Nykyisin
rangaistavaa on koulutuksen ottaminen vastaan toiselta henkilöltä. Myös
itseopiskelu voisi koskea esimerkiksi räjähteiden, aseiden tai
haitallisten aineiden valmistusta tai käyttöä. Rangaistavuuden alan
laajenemista tarkoittaisi lisäksi se, että kouluttautuminen
terrorismirikoksen tekemistä varten voisi tapahtua myös tällaisen
rikoksen valmistelua varten. Kouluttautumisesta terrorismirikoksen
tekemistä varten tuomitaan sakkoa tai enintään 3 vuotta vankeutta.

Säännökset
matkustamisesta terrorismirikoksen tekemistä varten laajennettaisiin
kattamaan yleisesti matkustaminen toiseen valtioon terrorismirikoksen
tekemisen tarkoituksessa. Tällöin rangaistusvastuun piiriin tulisivat
myös henkilöt, jotka palaavat tai muuten matkustavat Suomeen
terrorismirikoksen tekemistä varten. Nykyisin rangaistavaa on se, että
Suomen kansalainen tai Suomessa pysyvästi asuva taikka joku Suomesta
matkustaa terrorismirikoksen tekemisen tarkoituksessa muuhun kuin
kansalaisuus- tai asuinvaltioonsa.

Uutena rikoksena säädettäisiin
rangaistavaksi terrorismirikoksen tekemistä varten tapahtuvan
matkustamisen edistäminen. Siitä tuomittaisiin sakkoa tai enintään yksi
vuosi vankeutta. Terrorismitarkoituksessa matkustamisen edistämisen
rahoittaminen tulisi rangaistavaksi terrorismin rahoittamisena.

Telekuuntelua
ja asuntokuuntelua voitaisiin käyttää terroristisessa tarkoituksessa
tehtyjen vakavien tietoverkkorikosten ja terroristisessa tarkoituksessa
tehdyn radiologista asetta koskevan rikoksen estämisessä ja
selvittämisessä ja salaisia tiedonhankintakeinoja voitaisiin käyttää
mainittujen rikosten paljastamisessa. Terrorismirikoksen tekemistä
varten tapahtuvan matkustamisen edistämisen osalta voitaisiin sen
estämisessä ja selvittämisessä käyttää televalvontaa ja
suunnitelmallista tarkkailua.

Terrorismirikoksia koskeviin rangaistussäännöksiin esitetään laajennuksia

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments