Verohallinnolta ohje: Perustajaurakointiliiketoiminta verotuksessa

9.1.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Kirjanpitolautakunta on antanut uuden yleisohjeen perustajaurakoinnin käsittelystä tilinpäätöksessä. Kirjanpito ja tuloverotus yhtenäistyvät.

Kirjanpitolautakunta on 5.6.2017 antanut uuden yleisohjeen
perustajaurakoinnin käsittelystä tilinpäätöksessä. Yleisohjeen myötä
kirjanpito ja tuloverotus yhtenäistyvät, kun kirjanpidossa
pääsääntöisenä menetelmänä noudatetaan verotuksessa sovellettua
käsittelytapaa. Perustajaurakoinnin verotus säilyy siten ennallaan,
mutta kirjanpidossa hyväksytään kirjanpitolautakunnan aiemmasta
ohjeistuksesta poiketen perustajaurakoitsijan ja kohdeyhtiön käsittely
toisistaan erillisinä toimijoina (entiteettiperiaate). Tämän seurauksena
perustajaurakoinnin tulojen ja menojen väliaikaiset jaksotuserot
kirjanpidon ja tuloverotuksen välillä poistuvat, ja varojen
arvostamisperuste kirjanpidossa ja verotuksessa yhdenmukaistuu.

Tätä ohjetta on päivitetty kirjanpitolautakunnan yleisohjeen
antamisen vuoksi 9.1.2018. Samassa yhteydessä ohjetta on ajantasaistettu
ja tarkistettu. Lisäksi ohjeen lukua 3 on päivitetty katteen
muodostumista koskevilla erityistilanteilla.

Perustajaurakointiliiketoiminta verotuksessa

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments