Aselupien menettäminen ei ollut rangaistus jota ei voida määrätä aiemman rangaistuksen johdosta. Ne bis in idem.

31.10.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2013:172 Ampuma-ase – Ne bis in idem – Kaksoisrangaistavuus – Ihmisoikeussopimus – Rikosasia – Yleinen turvallisuus – Soveltuvuus – Hallussapitolupa – Luvan peruuttaminen – Törkeä rattijuopumus

A oli tuomittu törkeästä rattijuopumuksesta ehdolliseen
vankeusrangaistukseen, päiväsakkoihin ja määräaikaiseen ajokieltoon.
Poliisilaitos oli peruuttanut A:lle myönnetyt ampuma-aseiden ja
kaasuaseen hallussapitoluvat muun ohella ampuma-aselain 67 §:n 2
momentin 1 kohdan nojalla, koska hän oli syyllistynyt törkeään
rattijuopumukseen.

Molemmat seuraamukset perustuivat samaan A:n tekoon ja molemmissa
arvioitiin A:n käyttäytymistä. Ampuma-aseen hallussapitoluvan
peruuttamista ei ollut kuitenkaan tarkoitettu luvanhaltijan tiettyä
tekoa koskevaksi rangaistukseksi eikä rikosluonteiseksi seuraamukseksi.
Lupien peruuttamismahdollisuuden tarkoituksena oli varmistaa yleisen
turvallisuuden ylläpitäminen. Ampuma-aseen hallussapitoluvan
peruuttamisasiassa ei arvioitu teon moitittavuutta sinänsä, vaan sitä,
täyttikö tekoon syyllistynyt teon jälkeenkin ampuma-aselaissa yleisen
turvallisuuden takaamiseksi asetetut luvan edellytykset.

Poliisilaitoksen päätös oli perustunut ennen muuta siihen arvioon,
että törkeä rattijuopumus osoittaa tekijässään piittaamattomuutta
toisten ihmisten turvallisuutta kohtaan. Ampuma-aseiden
hallussapitoluvan peruuttaminen ei ollut rangaistusluonteinen seuraamus
päihtyneenä ajamisesta. A:lle samasta teosta määrätty rangaistus
törkeästä rattijuopumuksesta ei estänyt A:lle myönnettyjen
ampuma-aseiden hallussapitolupien peruuttamista. Ne bis in idem
-periaate ei tullut sovellettavaksi asiassa.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments