Syyte virkamiehen kunnianloukkauksesta ja väärästä ilmiannosta hylättiin

5.3.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2013:15
Väärä ilmianto
Kunnianloukkaus
Sananvapaus
Virkamies

Kihlakunnanvouti oli ollessaan ulosottomiehenä panemassa täytäntöön
päätöstä, jonka mukaan 11-vuotiaan lapsen tuli asua äitinsä luona,
ottanut vastaanhangoittelevasta lapsesta ja tämän repusta kiinni ja
yrittänyt irrottaa tämän otetta porraskaiteesta. Lapsen isä oli
poliisille tekemässään tutkintapyynnössä ja esitutkinnassa väittänyt,
että ulosottomies olisi muun ohella riuhtonut, kiskonut ja repinyt lasta
niin, että tälle oli aiheutunut polvivamma ja repun kantoviilleke
revennyt. Syyttäjä päätti jättää syytteen ulosottomiestä vastaan
nostamatta, koska rikoksesta ei ollut näyttöä.

Tämän jälkeen käräjäoikeus ja hovioikeus tuomitsivat isän häntä
vastaan nostetun syytteen mukaisesti väärästä ilmiannosta ja
kunnianloukkauksesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Korkeimman oikeuden mukaan selvitys ei viitannut siihen, että isä
olisi esittäessään jossain määrin liioitellut ja väritetyt väitteet
virkamiehen epäasianmukaisesta menettelystä toiminut muuten kuin
vilpittömässä mielessä lapsensa oikeuksien valvomiseksi. Syyte
hylättiin, koska ei ollut perusteita katsoa, että isä olisi varmasti
tai ainakin varsin todennäköisesti pitänyt poliisille antamiaan tietoja
väärinä tai ettei hänellä olisi ollut vahvoja perusteita pitää
tapahtumakuvaustaan totena.

KKO:2013:15

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments