Työtömällä ei ollut velvollisuutta suostua tietojensa luovuttamiseen saadakseen täysimääräisen toimeentulotuen

7.6.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2013:103
Toimeentulotuki – Perusosan alentaminen – Asiakkuus työvoiman palvelukeskuksessa – Tietojen vaihtoa koskevasta sitoumuksesta kieltäytyminen

Työvoimaviranomaiset, kunnat ja Kansaneläkelaitos ovat perustaneet
asiakkaidensa palvelemiseksi työvoiman palvelukeskuksia, joiden
asiakkaaksi pitkäaikaistyöttömät ja vaikeasti työllistettävät
työnhakijat voivat vapaaehtoisesti ilmoittautua. Keskusten toimintaan
voi viranomaisten lisäksi osallistua myös yksityisiä tahoja.

Pitkäaikaistyötön A oli kieltäytynyt antamasta sitoumusta, jonka
mukaan työvoiman palvelukeskuksessa toimivat viranomaistahot olisivat
voineet vaihtaa häntä koskevia tietoja. A:n tulkittiin tällä perusteella
kieltäytyneen työvoiman palvelukeskuksen asiakkuudesta ja hänen
toimeentulotuen perusosaansa alennettiin toimeentulotuesta annetun lain
10 §:n 3 momentin nojalla 40 prosentilla yhteensä neljän kuukauden
ajaksi.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden ja
toimeentulotukiviranomaisen päätökset ja palautti asian täysimääräisen
toimeentulotuen maksamiseksi A:lle edellä tarkoitetulta ajalta.
Työvoiman palvelukeskus tarjosi sinänsä palveluja muun ohella
pitkäaikaistyöttömille henkilöille näiden työllistymisen edistämiseksi.
Kun otettiin huomioon, että työttömän henkilön velvoitteesta osallistua
palvelukeskuksen tarjoamaan toimintaan ei ollut erikseen säädetty eikä
palvelukeskus ollut myöskään viranomainen, asiassa ei ollut
oikeudellista merkitystä sillä seikalla, että A:ta ei ollut otettu
tietojen vaihdosta kieltäydyttyään palvelukeskuksen asiakkaaksi. A:lta
ei toisaalta ollut voitu myöskään edellyttää tällaista sitoumusta
työvoimaviranomaisen järjestämisvastuulle kuuluvien palveluiden
saamiseksi. Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain
mukaisesti henkilöllä oli sinänsä oikeus luopua omien tietojensa
suojasta, muttei vastaavasti ilman lain tukea velvollisuutta tähän.

KHO:2013:103

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments