Afganistanin turvallisuuspalvelun vakoooja ja peitemies jäi ilman turvapaikkaa

26.8.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KHO:2014:131

Ulkomaalaisasia – Kansainvälinen suojelu – Poissulkemislauseke – Rikos ihmiskuntaa vastaan – Ei-poliittinen rikos – Henkilökohtainen vastuunalaisuus – Perusteltu aihe epäillä – Näytön arviointi

Maahanmuuttovirasto totesi Afganistanin kansalaisen A:n olevan
turvapaikan tarpeessa. Maahanmuuttovirasto ei kuitenkaan ollut myöntänyt
A:lle turvapaikkaa, koska niin sanotun poissulkemislausekkeen nojalla
oli perusteltua aihetta epäillä A:n syyllistyneen törkeään
ei-poliittiseen rikokseen kotimaassaan. Korkein hallinto-oikeus katsoi,
että A:n vastuuta arvioitaessa merkitystä oli A:n työskentelyllä
Afganistanin turvallisuuspalvelun (KhAD) vakoojana ja ilmiantajana ja
että tällaista toimintaa oli arvioitava rikoksia ihmisyyttä vastaan
koskevan poissulkemislausekkeen valossa. A oli tehtävässään
soluttautunut terroristijoukkoihin, saanut siellä ase- ja
terroristikoulutuksen sekä toiminut terroristijoukkojen komentajana.
Poissulkemislausekkeen soveltamisedellytyksiä arvioitaessa ei ollut
merkitystä sillä, että osallistuminen tekoihin ihmisyyttä vastaan oli
ollut pakollista virka- tai peitetehtäviin osallistumisen vuoksi.
Asiassa oli ollut perusteltua aihetta epäillä A:n osallistuneen
ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitettuun rikokseen
ihmiskuntaa (ihmisyyttä) vastaan. Maahanmuuttoviraston ja
hallinto-oikeuden päätösten lopputulosta ei muutettu.

KHO:2014:131

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments