Hovioikeus- ja KKO-perinteen keruu käynnissä

4.10.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Vastaa hovioikeuksia ja korkeinta oikeutta koskevaan muistitiedon keruukilpailuun 31.3.2015 mennessä!

Muistitiedon keräämisen tarkoituksena on tallentaa erityisesti sitä
tietoa, mitä vielä on jäljellä korkeimman oikeuden ja hovioikeuksien
toiminnasta ennen suuria muutoksia, joiden myötä korkeimmasta oikeudesta
tuli vuonna 1980 ennakkotapaustuomioistuin ja hovioikeuksissa
siirryttiin vuonna 1998 suuressa osassa jutuista suulliseen menettelyyn.

Arvokasta on myös se muistitieto, jota on noiden uudistusten
jälkeiseltä ajalta, esimerkiksi henkilökunnan suhtautumisesta uusiin
menettelytapoihin. Samoin kahden uuden hovioikeuden perustamiseen
1970-luvun lopulla ja äskeiseen yhden hovioikeuden lakkauttamiseen
liittynee monenlaisia muistoja. Virastokulttuuri ja monet muut asiat
ovat myös viimeisten vuosikymmenten aikana muuttuneet.

Kerro tositapauksia, kuvaile tilanteita, muistele persoonallisuuksia.
Muistele työn vaikeita ja raskaita hetkiä, toisaalta työn tuottamaa
iloa ja tyydytystä. Tarinasi on tärkeä ja yksittäinenkin muisto on
arvokas muistitiedon kokonaisuudessa.

Lisätietoa:

 …vaikka korkeimman oikeuden peräseinään saakka!

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments