Lapsipornokuvien hallussapito johti aselupien peruuttamiseen

4.7.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KHO:2014:118

Ampuma-ase – Hallussapitolupa – Luvan peruuttaminen – Sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapito – Ehdollinen vankeusrangaistus – Muu rikos – Sopimattomuuden arviointi – Ampuma-aseen väärinkäytön ehkäiseminen – Harkintavalta

A oli rikoslain 17 luvun 19 §:n nojalla tuomittu ehdolliseen
vankeusrangaistukseen vuosina 2008-2010 tapahtuneesta
sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan
hallussapidosta. Kuvia oli ollut yli 3 500 tallennetta, jotka olivat
sisältäneet niin sanottuja poseerauskuvia, seksuaalista toimintaa tai
yhdyntää esittäviä kuvia ja myös joitakin kuvia, joissa näkyy muun
muassa sitomista ja hyvin nuoria lapsia, jotka eivät ole vielä
murrosiässä.

Kysymys ei ollut ampuma-aselain 67 §:n 2
momentin 1 kohdassa nimenomaisesti mainitusta rikoksesta. Asiassa oli
siten harkittava, onko mainittu teko katsottava sanotussa säännöksessä
tarkoitetuksi muuksi rikokseksi, joka osoitti luvanhaltijan
sopimattomaksi pitämään hallussaan ampuma-aseita.

Arvioitaessa
sitä, oliko kysymyksessä muu sellainen rikos, jonka perusteella lupa
olisi peruutettavissa, on annettava ratkaiseva merkitys sille,
osoittaako rikos luvanhaltijan sopimattomaksi pitämään hallussaan
ampuma-aseita. Rikoksessa ei ollut käytetty ampuma-aseita tai muutoin
väkivaltaa.

Peruuttamismahdollisuuden tarkoituksena oli
mahdollistaa ampuma-aseiden väärinkäytöstä aiheutuvien seurausten
ennalta ehkäiseminen. Tästä näkökulmasta asiaa arvioitaessa oli otettava
huomioon erityisesti teon laatu sekä sen moitittavuus ja vakavuus
suhteutettuina aseen väärinkäytön vaaraan. Ampuma-aselain esitöissä oli
mainittu peruuttamiseen vaikuttavana näkökohtana muun ohella mahdollinen
yhteys rikolliseen ystäväpiiriin. Kysymyksessä oleva rikos koski
lapsien joutumista seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Luvanhaltijan
toiminta osoitti piittaamattomuutta erityistä suojaa vaativia kohtaan.
Kuvien hallussapitoon saattoi myös liittyä yhteydenpitoa vastaaviin
rikoksiin syyllistyvien kanssa ja rikoksentekijöiden verkottumista.
Poliisilla oli peruuttamisasioissa laissa osoitettua harkintavaltaa,
eikä kenelläkään ollut ehdotonta oikeutta pitää hallussaan
ampuma-asetta. Ratkaisut oli esitöiden mukaan tehtävä kokonaisarvioinnin
perusteella, jossa ratkaisevaa oli henkilön sopivuuden arviointi.

Edellä
lausuttujen näkökohtien perusteella arvioituna rikos osoitti
luvanhaltijan sopimattomaksi pitämään hallussa ampuma-aseita.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments