Luottamuksensuoja esti yliopistollisen oppiarvon peruuttamisen plagioinnin johdosta

20.10.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


Itä-Suomen HAO:

Yliopisto – Oppiarvon peruuttaminen – Plagiointi – Lainvoimaisuus – Luottamuksensuoja – Päätöksen purkaminen

Yliopiston dekaani oli päätöksellään peruuttanut valittajan
filosofian maisterin oppiarvon. Yli vuosi oppiarvon myöntämisen jälkeen
valittajan maisteriopintoihin liittynyt opinnäytetyö oli arvioitu
uudelleen, jolloin se oli arvioitu osin plagioiduksi. Dekaani oli
hylännyt valittajan opinnäytetyön ja peruuttanut valittajan maisterin
oppiarvon puuttuvan opinnäytetyön johdosta. Hallinto-oikeudessa oli
ratkaistavana maisterin oppiarvon peruuttamista koskeva asia.
Hallinto-oikeus kumosi dekaanin päätöksen luottamuksensuojaperiaatteen
vastaisena.

Hallinto-oikeus lausui päätöksensä perusteluissa muun ohella seuraavaa:

Yliopistolaissa
(558/2009) tai muuallakaan laissa ei säädetä maisterin oppiarvon
peruuttamisesta. Hallinto-oikeuden arvion mukaan tämän tyyppiset
tilanteet on oikeusjärjestelmän yleiset opit huomioiden ratkaistava lain
ja oikeusperiaatteiden tulkinnalla. Hallinto-oikeus totesi, että
tiedekunnan päätös myöntää valittajalle filosofian maisterin oppiarvo
oli saanut lainvoiman, koska siihen ei ollut aikanaan haettu muutosta.
Lainvoiman saaneen päätöksen pysyvyyteen liittyy hallintolain 6 §:ssä
säädetty luottamuksensuoja. Säännöksen nojalla viranomaisten toimien on
suojattava oikeusjärjestyksen perusteella oikeutettuja odotuksia.

Hallinto-oikeus
totesi edelleen, että maisterin oppiarvon myöntämisellä on ollut suuri
merkitys valittajalle ja että oppiarvon peruuttaminen on selvästi
haitallista hänelle. Valittajalla on siten ollut asiassa merkittävä
oikeusturvatarve. Hallinto-oikeuden arvion mukaan valittajalla oli
luottamuksensuojaperiaatteen nojalla ollut vahva suoja luottaa myönnetyn
oppiarvon pysyvyyteen. Vahvaa suojaa tuki erityisesti se, että
valittajan pro gradu -työ oli ennen oppiarvon myöntämistä tarkastettu
erityisessä tarkastusmenettelyssä, jossa mahdolliset virheellisyydet tai
plagiointi olisi tullut lähtökohtaisesti havaita.

Hallinto-oikeus
tuli siihen johtopäätökseen, että dekaani ei ollut voinut
luottamuksensuojaperiaatteen velvoittavuus huomioiden peruuttaa
valittajan oppiarvoa sillä perusteella, että valittajan pro gradu -työ
oli uudelleen arvioinnin jälkeen hylätty. Dekaanin päätös oli siten
hallintolain 6 §:n vastaisena kumottava.

Hallinto-oikeus totesi
vielä, että lainvoimaisen hallintopäätöksen purkaminen on mahdollista
hallintolainkäyttölain 63 §:ssä säädetyin edellytyksin. Toisin kuin
hallinto-oikeus päätöksessään, korkein hallinto-oikeus voisi lainvoiman
saaneen päätöksen purkamista koskevaa hakemusta käsitellessään huomioida
muun muassa päätöksen vaikutukset yksityiseen etuun ja julkisen edun
vaatimukset sekä punnita osapuolten oikeussuojan tarvetta ja lainvoiman
saaneen päätöksen purkamisen vaikutuksia.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments