Valtion korvausvastuuta koskeva asia palautettiin hovioikeuteen pääkäsittelyä varten

27.6.2014 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2014:45

Oikeudenkäyntimenettely – Pääkäsittely hovioikeudessa

A ja B olivat kanteessaan vaatineet valtiolta vahingonkorvausta
aiheettomista ja lainvastaisista esitutkintatoimenpiteistä ja
esitutkintaan liittyvien salassa pidettävien tietojen antamisesta
viranomaisten toimesta ulkopuolisille. Käräjäoikeus hylkäsi kanteen
katsoen muun ohella, että tuomiossa selostettu valtion näkemystä tukeva
näyttö oli laajempaa ja uskottavampaa kuin A:n ja B:n näkemystä tukeva
näyttö. A ja B olivat valituksessaan hovioikeudelle vedonneet siihen,
että käräjäoikeus oli arvioinut näytön asiassa väärin ja että keskeisen
todistajan kertomus oli paikkansa pitämätön ja ristiriidassa muun
todistusaineiston kanssa. Lisäksi A ja B olivat kyseenlaistaneet
käräjäoikeuden tuomion perusteena olevan oikeudenkäyntiaineiston
luotettavuuden ja nimenneet tästä kysymyksestä henkilötodistelua.
Hovioikeus hylkäsi A:n ja B:n pyynnön pääkäsittelyn järjestämisestä
katsoen, että näytön arvioinnin oikeellisuudesta ei jäänyt
varteenotettavaa epäilystä, eikä pääkäsittelyn toimittamiselle ollut
muutakaan perustetta.

Kun käräjäoikeuden tuomion perusteluista ei
ilmennyt, millä perusteella valtion näkemystä tukeva näyttö oli
uskottavampaa ja miten esitetyn näytön laajuus tuki tätä johtopäätöstä
eikä selostettua laajaa näyttöä muutoinkaan ollut juurikaan analysoitu,
ei käräjäoikeuden tuomion perusteella voinut luotettavasti arvioida
näytön arvioinnin oikeellisuutta. Pääkäsittelyn toimittaminen ei
myöskään ollut selvästi tarpeetonta ottaen huomioon asian laatu ja
merkitys asianosaiselle. Asia palautettiin hovioikeuteen pääkäsittelyn
pitämistä varten.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments