Avunantoa veropetokseen ei voitu tutkia kun samasta asiasta oli määrätty veronkorotus

9.3.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


I-SHO:2014:12

Törkeä veropetos
Rikokseen osallisuus – Avunanto
Henkilökohtainen verotus
Ne bis in idem

Syytteen teonkuvauksen mukaan A oli tahallaan edistänyt B:n tekemää
törkeää veropetosta, kun A:n vastuulla oli laadittu A:n omistaman
osakeyhtiön nimissä C Oy:lle osoitettuja vääriä ja harhaanjohtavia
laskuja yhteensä 56.108,60 euron arvosta laskuttamalla palkkoja
alihankintakuluina, mikä oli aiheuttanut C Oy:n ennakkoperinnässä
verojen määräämisen liian alhaiseksi.

A:lle oli ennen syytteen
nostamista määrätty henkilökohtaisessa verotuksessa veronkorotuksia,
mikä oli perustunut siihen, että A, joka oli C Oy:n työntekijä, oli
laskuttanut omaa palkkatuloaan yhteensä 56.108,60 euroa
alihankintakuluina omistamansa osakeyhtiön nimellä C Oy:ltä.

Kun
syytteen teonkuvaus ei sisältänyt mitään sellaista toimenpidettä, joka
muuttaisi tekokokonaisuuden avunantorikoksen osalta toiseksi kuin se
tekokokonaisuus, joka oli ollut jo arvioitavana hallinnollisessa
prosessissa ja johtanut veronkorotuksiin, hovioikeus päätyi siihen, että
ne bis in idem -kielto esti syytteen tutkimisen.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments