Kansalaisuus olisi pitänyt myöntää, vaikka hakija oli tilapäisesti töissä ulkomailla

10.12.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


KHO:2015:175

Kansalaisuusasia – Asuminen Suomessa – Asumisaikaedellytys – Varsinainen asunto ja koti – Ulkomaan työkomennus – Ekspatriaatti

Maahanmuuttovirasto ei ollut myöntänyt Britannian kansalaiselle
A:lle Suomen kansalaisuutta. Päätöksen perustelujen mukaan A ei
täyttänyt asumisaikaedellytystä, koska hänen varsinainen asuntonsa ja
kotinsa ei ollut Suomessa kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan
edellyttämällä tavalla. Hallinto-oikeus hylkäsi A:n valituksen.

A
oli syntynyt Suomessa 1970-luvulla. Hän oli käynyt koulunsa, opiskellut
ja työskennellyt Suomessa. Hänen äidinkielensä oli suomi. Hän oli
asunut koko ikänsä pysyvästi Suomessa. Hänen toinen vanhempansa oli
Suomen kansalainen samoin kuin hänen perheenjäsenensä. Hän oli
suomalaisen työnantajansa kanssa tehdyn sopimuksen perusteella
määräaikaisella työkomennuksella Puolassa. Hänen kotinsa Suomessa oli
säilynyt hänen ja hänen perheensä käytössä myös ulkomailla työskentelyn
ajan.

Kun A:n olosuhteissa arvioitiin hänen Suomessa
asumistaan, katsottiin, että hänen varsinaisen asuntonsa ja kotinsa oli
hakemusta Maahanmuuttovirastossa ratkaistaessa ollut Suomessa.
Maahanmuuttoviraston ei olisi tullut mainitsemallaan perusteella hylätä
hänen hakemustaan.

Kansalaisuuslaki 7 § ja 13 § 1 momentti 2 kohta

Ks. myös KHO 2007:8

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments