KKO kannattaa uuden ylimmän tuomioistuimen perustamista

18.3.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO katsoo hyötyjen toteutuvan kattavimmin uudessa ylimmässä tuomioistuimessa, joka toimisi pääosin ennakkopäätöstuomioistuimena.

Korkein oikeus (KKO) pitää oikeusministeriölle antamassaan
lausunnossa ylimpien oikeuksien yhdistämistä kokonaisuutena arvioiden
perusteltuna ja kannattaa sitä koskevan jatkoselvityksen tai valmistelun
aloittamista. KKO arvioi yhdistämisestä saatavien hyötyjen olevan
merkittäviä etenkin pitkällä aikavälillä tarkasteltuna.

Lausunnossaan
KKO toteaa, että lainkäytön ympäristö on muuttunut merkittävästi
viimeisten 20 vuoden aikana. Yhteiskunta on tilanteessa, jossa myös
tuomioistuinlaitoksen on kyettävä käyttämään voimavaransa mahdollisimman
tehokkaasti sekä kohdentamaan ne järkevästi ja tasapuolisesti.
Kansainvälistyminen sekä erityisesti Suomen liittyminen Euroopan
unioniin ja Euroopan ihmisoikeussopimukseen ovat asettaneet lainkäytölle
uudenlaisia laatuvaatimuksia. On perusteltua arvioida, että
tuomioistuinten ratkaistaviksi tulee tulevaisuudessakin yhä
monisyisempiä ja haastavampia asioita, joiden ratkaisemisessa
asiantuntemuksen merkitys korostuu.

Lainkäytön yhtenäisyys ja laatu keskeiset perusteet

KKO
näkee lainkäytön yhtenäisyyteen ja laatuun liittyvät vaatimukset
keskeisimmäksi perusteeksi selvittää ylimpien oikeuksien yhdistämistä.
Yhdistämisellä voitaisiin turvata laintulkinnan yhdenmukaisuutta,
selkeyttää toimivallanjakoa nykyisten tuomioistuinlinjojen kesken sekä
laajentaa ja syventää asiantuntemusta ylimmässä oikeusasteessa.

Yhdistämisellä
olisi myös lukuisia muita vaikutuksia, jotka voidaan nähdä osin
hyötyinä ja osin epävarmuustekijöinä tai haittoina, riippuen ennen
kaikkea siitä, millä tavalla yhdistäminen toteutettaisiin. Taloudelliset
vaikutukset eivät KKO:n mielestä nouse yhdistämistä arvioitaessa
merkittäväksi tekijäksi, mutta toisaalta niitäkään ei ole syytä
väheksyä.

KKO katsoo hyötyjen toteutuvan kattavimmin uudessa
ylimmässä tuomioistuimessa, joka toimisi pääosin
ennakkopäätöstuomioistuimena. Ylimmän oikeuden tehtävät ja toimintatavat
olisivat nykyisiin korkeimpiin oikeuksiin verrattuna yhdenmukaiset, ja
eri aloja edustavien jäsenten määrä olisi keskenään järkevässä suhteessa
ja tasapainossa. Uudessa ylimmässä tuomioistuimessa noudatettaisiin
asian laadun mukaan riita-, rikos- tai hallintoasioiden
oikeudenkäyntimenettelyä.

Lisäksi uuden ylimmän tuomioistuimen
perustaminen ja kokemukset siitä antaisivat nykyistä paremmat
edellytykset arvioida ajan myötä uudelleen myös alempien oikeusasteiden
tuomioistuinten asemaa ja oikeudenkäyntimenettelyä sekä
tuomioistuinlaitoksen kehittämistä kokonaisuutena.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments