Sudenkaatoluvasta tehty valitus ei johtanut täytäntöönpanokieltoon

19.3.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


Itä-Suomen HaO:

Välipäätös – Päätöksen täytäntöönpano – Täytäntöönpanon kieltäminen – Täytäntöönpanon keskeyttäminen – Suomen riistakeskus – Suden kannanhoidollinen metsästys – Susikannan hoitosuunnitelma

Riistakeskus on hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossaan todennut,
että olisi poikkeusluvan saajan oikeusturvan kannalta kestämätöntä
keskeyttää lyhyeksi tarkoitettu pyynti, koska se käytännössä estäisi
metsästyksen ja siltä haetun tarkoituksen kyseiseltä metsästysvuodelta.
Lausunnossa on edelleen todettu, että valittajan muutoksenhaku ei kävisi
myöskään hyödyttömäksi, vaikka riistakeskuksen päätöksen
täytäntöönpanoa ei keskeytettäisi, koska pääasiassa annettava
hallinto-oikeuden tai mahdollisesti korkeimman hallinto-oikeuden
ratkaisu linjaisi joka tapauksessa tulevien asetusten valmistelua ja
poikkeuslupakäsittelyä sekä asetuksiin ja päätöksiin liittyviä ehtoja ja
perusteluita.

Hallinto-oikeus toteaa, että mikäli riistakeskuksen päätöksen välitön
täytäntöönpano sallittaisiin, merkitsisi se sitä, että poikkeusluvan
saaja voisi riistakeskuksen myöntämän poikkeusluvan nojalla tappaa
poikkeuslupapäätöksessä mainitun suden, mikä olisi peruuttamatonta.
Toisaalta päätöksen täytäntöönpanon kieltäminen tai keskeyttäminen
estäisi sudenpyynnille säädetty lyhyehkö metsästysaika huomioon ottaen
kannanhoidollisen metsästyksen kokonaan, eikä poikkeusluvilla
toteutettavan sudenpyynnin vaikutuksia susilauman elinvoimaisuudelle ja
käyttäytymiselle sekä niiden merkitystä paikallisille ihmisille saataisi
selvitettyä. Päätöksen täytäntöönpanon kieltäminen tai keskeyttäminen
saattaisi myös olla omiaan lisäämään susien laittomia tappamisia ja
saattaisi siten vaarantaa luontodirektiivin 16 artiklan mukaisen lajin
suotuisan suojelun tason säilyttämisen lajin luontaisella
levinneisyysalueella. Näin ollen, ja ottaen huomioon riistakeskuksen
poikkeuslupapäätökseen liitetty määräys, jonka mukaan pyynnissä tulee
välttää alfayksilön tappamista, ja että pyynti on suositeltu
kohdistettavaksi nuoreen, haittaa tuottavaan yksilöön sekä erityisesti
se, että kannanhoidollisen sudenmetsästyksen yhtenä keskeisenä
tavoitteena on ehkäistä susien laittomia tappamisia, hallinto-oikeus
katsoo riistakeskuksen päätöksen välittömän täytäntöönpanon etujen
olevan täytäntöönpanosta seuraavia haittoja suuremmat.

Valituksenalainen
riistakeskuksen päätös on ollut täytäntöönpantavissa 23.2.2015 lukien.
Hallinto-oikeus ei asian käsittelyn tässä vaiheessa keskeytä
riistakeskuksen päätöksen täytäntöönpanoa. Vaikka päätöksen
täytäntöönpanoa ei keskeytetä, valittajan oikeusturvan ei voida katsoa
vaarantuvan eikä valituksen voida katsoa käyvän hyödyttömäksi.
Hallinto-oikeus antaa päätöksen valituksen osalta myöhemmin erikseen.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments