Ulosottovelallisen suostumusta ei tarvittu omaisuuden vapaaseen myyntiin

13.11.2015 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


VaaHO:2015:12

Ulosottovalitus
Omaisuuden vapaa myynti
Velallisen suostumus
Ulosottokaari 5 luku 76 §

Hovioikeus toteaa, että JO:n valituksessaan esittämä tulkinta siitä,
että ulosottokaaren 5 luvun 76 § edellyttäisi myös ulosottovelallisen
eli JO:n suostumuksen vapaaseen myyntiin, koska kauppahinta ei peitä
kaikkia etuoikeussaatavia, on sinänsä mahdollinen lainkohdan sanamuodon
perusteella. Tämä JO:n esittämä tulkinta sivuuttaa kuitenkin sen, miksi
kyseisen tahon suostumus on asetettu laissa ulosottomiehen toimittaman
vapaan myynnin edellytykseksi. JO:n esittämä tulkinta johtaisi siihen,
että ulosottovelallinen voisi estää omaisuuden vapaan myynnin
ulosottomiehen toimesta, vaikka kauppahinta vastaisi omaisuuden käypää
arvoa, jos kaikki etuoikeussaatavat eivät tulisi peitetyiksi. Tämä
mahdollistaisi sen, että ulosottovelallinen todellisuudessa voisi estää
omaisuuden myynnin parhaalla mahdollisella tavalla ja tuloksella
vetoamalla sellaiseen perusteeseen, jonka tarkoituksena on turvata se,
että etuoikeussaatavien velkojien edut toteutuvat vapaassa myynnissä.
Tämän kaltaisen oikeuden antaminen ulosottovelalliselle rajoittaisi
perusteettomasti velkojien mahdollisuuksia saada suoritus velan
vakuudeksi asetetusta omaisuudesta.

Näin ollen hovioikeus katsoo,
että ulosottokaaren 5 luvun 76 §:ää ei voida tulkita JO:n esittämällä
tavalla. Ulosottomiehen toimittaman vapaan myynnin edellytyksenä on
ulosottovelallisen suostumus vain, jos ulosmitattu omaisuus myydään alle
sen käyvän arvon. Sen sijaan siltä osin kuin kyse on siitä, ettei
kauppahinta peitä kaikkia etuoikeussaatavia, vapaa myynti edellyttää
näiden saatavien velkojien suostumuksen. Tämän vuoksi valitus on
hylättävä.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments