HelHO: Otetaanko lapsen KELAlta saama kuntoutusraha huomioon elatusavun määrässä?

1.2.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman


HelHO:2015:16

Lapsen elatus
Kuntoutusraha

Elatuslain 2 §:n 2 momentin mukaan vanhempien elatusavun laajuudessa
otetaan huomioon myös lapsen kyky ja mahdollisuudet vastata omasta
elatuksestaan.

Riidatonta on, että B saa Kansaneläkelaitokselta
kuntoutusrahaa. Lain esitöiden perusteella vaikuttaa ilmeiseltä, että
kuntoutusrahalla on tarkoitettu olevan paitsi kannustevaikutus, myös
saajansa toimeentuloa tukevaa vaikutusta. B:n saama kuntoutusraha on
hänen saamaansa rahaa, joka lähtökohtaisesti lisää hänen kykyään vastata
omasta elatuksestaan.

Arvioitaessa niitä seikkoja, joiden
perusteella kuntoutusrahaa ei tulisi ottaa huomioon, hovioikeus toteaa,
että kuntoutusrahalla on ennen kaikkea sosiaalietuuden luonne, eikä
sillä lähtökohtaisesti ole tarkoitettu olevan vaikutusta nuoren saamaan
elatusapuun. Edelleen kuntoutusetuuden myöntämisen kokonaisarvioinnissa
on otettu huomioon edellä viitatun 6 §:n 3 momentin mukaisesti B:n
taloudelliset seikat eli myös hänen A:ltä saamansa elatusapu. B:n on
katsottu olevan oikeutettu saamastaan elatusavusta huolimatta
korkeimpaan mahdolliseen kuntoutusrahaan.

Kuntoutusrahan
kannustevaikutuksesta tai -luonteesta huolimatta B:n kyky vastata omasta
elatuksestaan on parantunut hänen saamansa kuntoutusrahan vuoksi.
Kuntoutusrahan luonne on pääosin sosiaalinen, mutta sillä on myös
osittain toimeentuloa turvaava tarkoitus. Hovioikeus katsoo, että
arvioitaessa B:n kykyä vastata omasta elatuksestaan, tulee hänen
saamansa kuntoutusraha ottaa huomioon. Oikeusministeriön ohjeiden
käsitteet, “tulojen ja varallisuuden kategoria” tai se seikka, että
ohjeessa puhutaan kohtuullisuusharkinnasta vain ansiotulojen osalta, ei
sido tuomioistuinta. Hovioikeus katsoo, että kuntoutusrahan kohtuudella
huomioon otettavan toimeentuloa turvaavan osuuden määrä on tässä
tapauksessa sata euroa.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments