HelHO: Vangittavaksi vaaditulla oikeus saada tietoonsa puolustautumisen kannalta välttämätön aineisto, direktiivi pantu puutteellisesti täytäntöön

4.2.2016 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

HelHO:2015:15

Pakkokeinot
Vangitseminen
Tiedonsaantioikeus
Esitutkintakertomus
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti

Esitutkintalain 4 luvun 15 § koskee sanamuotonsa perusteella kaikkia
rikoksesta epäiltyjä henkilöitä. Siten esitutkintalain perusteella myös
vapautensa menettäneen henkilön oikeutta saada tietoja
esitutkinta-aineistosta voidaan rajoittaa. Direktiivin perusteella
oikeutta tutustumisoikeuden rajoittamiseen ei kuitenkaan tällaisen
henkilön kohdalla ole. Vapautensa menettäneellä on siten oikeus saada
käyttöönsä asiakirjat, jotka ovat välttämättömiä pidätyksen tai
vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi tehokkaasti kansallisen
oikeuden mukaisesti. Hovioikeus katsoo, että EU-oikeuden
tulkintavaikutuksen perusteella direktiivin sanamuoto on otettava
huomioon esitutkintalain mainittua säännöstä tulkittaessa. Säännöstä on
tämän vuoksi perusteltua tulkita siten, että pykälän 4 momentin viittaus
oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin otetaan vapautensa menettäneen
henkilön kohdalla erityisen painavana seikkana huomioon siten, ettei
oikeutta esitutkinta-aineistoon tutustumiseen ole mahdollista
direktiivissä tarkoitettujen välttämättömien asiakirjojen osalta
rajoittaa. Siten asiassa on ratkaisevaa, mitä asiakirjoja on pidettävä
välttämättöminä vapaudenmenetyksen laillisuuden riitauttamiseksi.

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments